Vartalon muokkausta?

Monet urheilubloggarit julkaisevat paljon kuvia takapuolestaan, reisistään ja vatsalihaksistaan. Minä olen pitänyt sillä saralla matalaa profiilia. En ole edes kirjoittanut mitään vartalostani. Vartalon muokkaus ei ole ollut mitenkään erityinen kiinnostuksen kohteeni tai päämääräni liikunnassa. Mutta nyt kuitenkin siitäkin muutama sana, koska törmäsin ilmiöön, jota en ollut tullut ajatelleeksi aiemmin. 

Ylen Prismastudio sai täyden huomioni pari viikkoa sitten. Prismastudion mukaan henkilö, joka näyttää hoikalta ja hyväkuntoiselta, voikin olla sisäinen läski: vähän lihaksia ja paljon rasvaa. Tällaiselle ihmiselle todetaan herkästi, ettei hänen tarvitse liikkua, koska on muutenkin niin hoikka. Laiha lihavuus, korkea rasvaprosentti, voi johtaa diabetekseen. Ei minulle tietenkään mikään yllätys ollut, etten ehkä ole itse kovin urheilullinen ja hyväkuntoinen. Mutta että voisin olla ainakin ollut melko hälyttävän huonokuntoinen, se pysäytti.  

Prismastudiossa hoikka ja pienikokoinen 38-vuotias naistoimittaja pantiin kolmen kuukauden kuntokuurille. Kuuriin kuului ruokavalio ja ankaraa liikuntaa, erityisesti lihastreeniä. Lihakset kasvoivat ja rasva väheni, kuinka ollakaan. Minua liikunnassa vammautunutta hiukan hirvitti raju riuhtominen, mutta onneksi toimittajalla oli onnea, eikä rasitusvammoja syntynyt.  

Minun rasvaprosenttini mitattiin työpaikan kuntoprojektiin liittyvässä kehonkoostumusmittauksessa kaksi vuotta sitten, ennen kuin vielä oikeastaan paljonkaan harrastin liikuntaa. Rasvaprosenttini oli tuolloin 30,5. Se on naisten rasvaprosenttitaulukon mukaan ikäiseni naisen normaalin ylärajoilla. Itse asiassa Prismastudion toimittajan rasvaprosentti oli paljon alhaisempi, hyvinkin normaalin rajoissa, mutta silti häntä kehotettiin hankkimaan lihaksia. Naisten lihasvoima rappeutuu nopeimmin 50-60 vuoden iässä. Viimeistään nelikymppisenä pitäisi hankkia lihaksia, jotka polttavat rasvaa. Muutamia vuosia aiemmin LDL-kolesterolini (ns. paha kolesteroli) oli vähän yli kolme, kun sen pitäisi olla paremminkin alle. Kolesteroli oli onneksi korjautunut myöhemmässä työterveysmittauksessa, kun olin kiinnittänyt huomiota pehmeän rasvan riittävään määrään ja lisännyt työmatkapyöräilyä. Lihaksia kuitenkin puuttui ennen kuin aloitin kuntosalitreenin.  

Olen lasten syntymän jälkeen ajatellut, että vatsalihakseni nyt vain ovat huonot ja mahassa on lähinnä liikaa löysää nahkaa. En uskonut, että asialle voi tehdä mitään sen kummempaa. Totuus onkin, että vatsalihakseni ovat huonot, mutta nahan alla piilee sittenkin myös viskeraalista rasvaa, josta voi päästä eroon. Kun nyt olen alkanut treenata, olen viimeisten kahden vuoden aikana hiukan ihmetellen seurannut sitä, että vatsani onkin litistynyt ja käsivarsiin alkanut piirtyä lihaksia, ehkä pieniä, mutta selviä lihaksia kuitenkin. Erityisen paljon rasvaa tuntui katoavan silloin, kun vielä pystyin juoksemaan hitaita, vähintään tunnin lenkkejä. 

Takapakkiakin on lihastreeniin tullut tämän jalkapyörityksen takia, ja tekemistä on toki vielä paljon. Hyvään suuntaan ollaan silti menossa edelleen. Vaikka en periaatteessa ole innostunut mistään kehonmuokkauksesta, lihaksia saa tulla, jos niitä on tullakseen. 


Vartalokuvapostauksilta aion kuitenkin säästää lukijani. Saattaisin nimittäin menettää teistä suurimman osan. Lapseni ovat arvioineet selfienottamistaitoni. Ne ovat kuulemma huonommat kuin Paavo Väyrysen.