Kipua vastassa

On tunnustettava, että jalka on tainnut hieman kipeytyä viimeisten viiden viikon hölkkäilyistä. Tai ehkä eniten viimeisimmän viikon treeneistä ennen fysioterapeutilla käyntiä. 

Fysioterapeutille mennessä ajattelin, että kerron kipeytymisestä ja sovimme pienestä keventämisestä treeniin. En ole ihan varma, oliko lopputulos kuitenkaan se, että treeni keveni. 

Jalan kipua on äärimmäisen vaikea selittää toiselle. Kipua on ehkä kahdenlaista, koko sääreen ja joskus reiteenkin säteilevää hermokivun omaista kipua tai säteilyä, ja sitten arkuutta itse jänteessä. Kumpikaan ei ole yleensä sinänsä pahaa tai kovaa, onpahan vain tunne siitä, että jalka on olemassa. On hankala tietää, miten kipua kuuntelisi. Pitäisikö taukoa, vai antaisiko vain mennä? Fysioterapeutti oli viisi viikkoa sitten sitä mieltä, että vähän kuuluukin tuntua, eikä hän nytkään kipujani sen kummemmin kommentoinut. Juostessa jalkaan ei oikeastaan koskaan satu, ainakaan pahemmin. Mutta joskus sattuu samana iltana tai seuraavana päivänä tai kahtenakin seuraavana päivänä juoksutreenin jälkeen. Eikä kyse todellakaan ole siitä, että olisin juossut mitenkään kovaa. 

Fysioterapeutti päätyi kuitenkin antamaan minulle lisää treeniä. Yritin selittää, että hydrobic on ajoittain jalalle aika raskas ja että juoksutreeni lauantaina, hydrobic sunnuntaina ja juoksutreeni maanantaina saattaa olla liikaa. Sovimme sitten, että hydrobic lasketaan yhdeksi juoksutreeniksi, ja pyrin sen lisäksi treenaamaan hölkkäkävelyä 2-3 kertaa viikossa. Myös välipäivistä kunkin treenin jälkeen tulisi huolehtia. Tavallaan siis aiemmin sovitusta vähennettiin yksi treeni, mutta yksi aiemmin sovittu kahden päivän lepotauko jäi pois, koska viikossa eivät riitä päivät. Fysioterapeutti myös pidensi treenin pituutta 40 minuuttiin ja sanoi, että treeni voi sisältää pari kymmenen minuutin ja pari viiden minuutin hölkkäpätkää. Toinen vaihtoehto on kävellä ensin viisi minuuttia ja sitten hölkätä kaksikymmentä, koska fysioterapeutin mukaan on tylsää hidastaa takaisin kävelyyn, jos on juuri löytänyt hyvän

juoksurytmin. Tästä olen ihan samaa mieltä.  

Jalkojeni lihaksista olen ollut vähän huolissani, ja kerroin siitä fysioterapeutille. Jalkani kun ovat olleet ilman mitään kunnollista treeniä kovin pitkään. Fysioterapeutti kehotti tekemään kyykkyjä, monenlaisia. Niiden suhteen jäin hiukan skeptiselle mielelle. Miten ihmeessä osaisin olla lisäämättä niitä liikaa heti kättelyssä, ja mihin väliin niitä alkaisin laittaa? Sain myös lisää kuntouttavaa jumppaa, mutta onneksi sen määrää ei kasvatettu, intensiteettiä vain hiukan. Teen siis nyt enemmän saamistani liikkeistä sitä kaikkein vaikeinta. Yhden minulle uudenkin asian opin fysioterapeutilla: juoksumatolla juokseminen on kuulemma kovempi rasitus jaloille kuin asfaltilla juokseminen. Siitä nyt ainakin voin hellittää ja pyrkiä hölkkäämään vain soralla ja purulla. 

Tähdet vielä erottuvat.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että jalka on ollut selvästi jänteestä arka useamman päivän. Tänä aamuna jo ennen auringon nousua hölkkäsin puolen tunnin treenin, joka sisälsi kaksi kymmenen minuutin juoksupätkää. Tämä aiheutti tuttua hermotuntemusta sääressä. Nyt odottelen, meneekö se jo ohi ennen huomisillan hydrobicia.  

En ole oikein varma siitä, onko minun järkevää tavoitella taivaita tai edes normaalia juoksuharrastusta. Olen päässyt suuremmista haihatteluista, ja olisin tyytyväinen, jos voisin vain varovasti hölkätä edes pari kertaa viikossa. Nyt tuntuu, että minusta treenataan taas juoksijaa ehkä vielä nopeammin kuin fysioterapeuttikaan alun perin ajatteli. Hän puhui vielä viisi viikkoa sitten puolen vuoden treenistä, jonka jälkeen olisin valmis juoksemaan 3-4 kertaa viikossa tunnin. Nyt on kuitenkin edetty niin nopeasti, että viiden viikon jälkeen oltaisiin jo 3-4:ssä 40 minuutin juoksutreenissä viikossa. 





Toisaalta en haluaisi antaa periksi liian helposti. Kai vain sitten jatkan, ehkä hiukan entistä maltillisemmin, venytellen ja lepopäivistä kiinni pitäen, niin kauan kuin jänne ei mene poikki.