Dyrmäävä DOMS

Kaikki lukijani varmaan tuntevat sen kipeänsuloisen olotilan, joka seuraa uusia lihaksia bonganneesta treenistä seuraavana päivänä. Suloisuus tulee lähinnä siitä, että silloin todella huomaa tehneensä jotain. Liikkumisesta tuon kivun kanssa on kyllä pahimmillaan suloisuus kaukana. 

Luulin pitkään, että lihakset ovat niin sanotusti maitohapoilla, kuten puhekielessä usein sanotaan ja tieteessäkin on aiemmin luultu. Kaverini Veteraanijuoksija minua sitten joskus valisti, etteivät kysessä olekaan maitohapot, vaan viivästynyt lihaskipu, eli DOMS (delayed onset muscle soreness).

DOMS tarkoittaa sitä, että lihaksia treenatessa niihin syntyy mikroskooppisen pieniä vaurioita, eräänlaisia repeämiä lihaksen perusyksiköissä eli sarkomeereissä. Pienet vauriot aiheuttavat kipureseptoreiden stimuloitumisen. Toinen mahdollinen tai rinnakkainen mekanismi DOMSin synnylle on mikrovaurioiden aiheuttama kalsiumin kertyminen lihaksiin, mikä johtaa tulehduksen välittäjäaineiden kertymiseen ja kipuun lihaksessa. DOMSia aiheuttavat erityisesti eksentriset, eli lihasta venyttävät harjoitteet. 

DOMSin esiintyminen ei välttämättä aina kerro mikrovaurioiden määrästä. Lihas myös tottuu treenaamiseen, eikä myöhemmin vaurioidu yhtä helposti kuin alussa. Tuttua juttua, parikin samankaltaista treeniä, eikä lihaskipua enää tule. Syytä tähän ei kuitenkaan tarkemmin tiedetä.

Alamäki DOMS-kivun kanssa on tuskallinen. 

Minä olen tehnyt jalkojen lihastreeniä todella vähän ja valikoivasti viimeisen vuoden ajan. Olen välttänyt viime kuukausina esimerkiksi jalkaprässiä ja varpaillenousuja ihan kokonaan. Muutama päivä sitten minulla oli tilaisuus käydä läheisen liikuntapuiston ulkolaitteissa, ja kokeilin varovasti siellä olevaa kehon painoon perustuvaa jalkaprässiä. Tuo laite on sellainen, että sen käyttö tuntuu minustakin lähinnä kevyeltä kestävyysurheilulta, eikä useiden kymmenien liikkeiden tekeminenkään oikein aiemmin ole tuntunut missään. Helposti meni nytkin  kolme kolmenkymmenen liikkeen jalkaprässisarjaa tuossa pienessä puolen tunnin treenissä, jonka tein. Mutta illalla jo tiesin, että nyt taitaa tulla elämäni DOMS. Ja niin se tulikin, erityisesti etureisiin. Kaksi tai kolmekin seuraavaa päivää rappujen ja alamäkien laskeutuminen sekä istumaan käyminen oli todella tuskallista. Hyvä puoli asiassa oli, että kerrankin tiesi tehneensä jotain, eikä tibialis posterior ollut moksiskaan. 

Suuri ongelma DOMSin kanssa on, ettei sille ole olemassa oikein kunnollista suomenkielistä nimitystä. Jos puhutaan pelkästä lihaskivusta, ei nimitys tarkennu nimen omaan urheilun jälkeiseen kipuun. Englanninkielisten lyhenteiden käyttö melkein missä tahansa on lähinnä ärsyttävää, tai ainakin niitä käyttäessä tulisi olla täysin varma, että kuulija tietää lyhenteen merkityksen. Olen urheillut varsin vähän kielillä, joten muista kielistä en tiedä. 

Mutta ruotsalaiset ovat kuitenkin keksineet ilmiölle melko napakan ja osuvan sanan. Se on "träningsvärk" eli vapaasti suomennettuna harjoitussärky tai treenikipu. Suomen kieleen pitäisi keksiä jokin vastaava. Vai olisiko sellainen jossain jo käytössä? 

Yksi parhaita hoitoja DOMSiin on asettua puun alle pitkäkseen odottamaan, että se menee ohi.