Loppu fysioterapialle

Tänään menin fysioterapeutille kertoakseni, ettei tekemistäni liikkeistä ole ollut apua ja että olen varannut lääkäriajan seuraavalle viikolle. Fysioterapeutti kysyi kuulumiseni, ja kertoi päätyneensä samaan lopputulokseen: kuntoutusta on turha tällä kertaa jatkaa. 

Olen nyt kahdeksan kuukautta kärsinyt aina uudelleen kipeytyvästä jalasta. Kipukohta paikallistuu oikean kantapään sisäsivulle, jossa kulkee parikin jännettä, tibialis posterior ja flexor hallucis longus. Tuota isovarpaan tienoilta sääreen kulkevaa flexoria tässä on nyt ymmärtääkseni pyritty kuntouttamaan erilaisin liikkein, koska isovarpaan tyvinivelen kontakti maahan on ollut tärkeä osa kuntoutusta. Osa liikkeistä on kipeyttänyt jalkaa lisää, osa tuonut uusia muotoja lantion alueen lihaksiin ja osa muuten vain hengästyttänyt. Juuri minkäänlaista vaivan paranemista en ole fysioterapian aikana huomannut. Olen pystynyt jonkin verran jumppaamaan, vesijuoksemaan ja käymään kuntosalilla. Muun muassa juokseminen, kävely, hiihtäminen ja yleensäkin liikunta ilman lepopäiviä kipeyttää jalan.  

Kolme viikkoa sitten jalan taas kipuillessa työnsin sen mieheni syliin sohvalla maatessani. Mies paineli kipeää kohtaa hajamielisesti, mutta terästäytyi sitten äkkiä: "Tässähän on ihan selvä patti. No, minne se nyt katosi?" Unohdin pattiasian joksikin aikaa, kunnes noin viikko sitten painelin jalkaa itse, ja huomasin saman ilmiön: kipeässä kohdassa oli pullistuma, joka sitten luikahti jonnekin ikään kuin piiloon, eikä löytynyt enää. Kerroin ilmiöstä fysioterapeutille, joka oli sitä mieltä, että jänteessä saattaa olla nestekertymää, paksuuntumaa tai jokin muu vaurio.

Fysioterapeutti kehotti minua pyrkimään työterveyslääkärin kautta ortopedin vastaanotolle. Sain yhden jalkoihin erikoistuneen ortopedin nimenkin. Jalka olisi hyvä kuvata. Siitähän on otettu vasta röntgenkuvat, ja nekin varsin alkuvaiheessa, jolloin kaikki vauriot eivät välttämättä näy kuvissa. Fysioterapeutin mukaan enää ei kannattaisi jäädä odottelemaan jalan paranemista itsestään. Olen täsmälleen samaa mieltä. Hiukan minua jännittää, mitä kaikkea työterveyshuolto mahtaa maksaa, mutta kyllä magneettikuviakin kuulemma sen piikkiin otetaan. Eikä ole epäilystäkään, etteikö tämä välillä useinakin päivinä viikosta tuntuva kipu hajoittaisi keskittymiskykyä ja vaikuttaisi mielialaan, vaikka se ei päivittäistä arkiliikkumista haittaakaan. Puhumattakaan siitä, että se estää minua pitämästä itseäni hyvässä kunnossa liikunnan avulla. 

Yksi ekstrahauskuus tämänkertaisessa fysioterapiakäynnissä oli (sen lisäksi, että voin nyt laskuttaa neljän fyssarikäynnin rahat takaisin työterveyshuollosta). En saanut uusia liikkeitä. Mitähän nyt keksisin? Jokohan viimein ehtisin tekemään jotain tasapainoa parantavaa?