Viime viikolla juoksin ensimmäistä kertaa neljänä päivänä viikossa. Alkuviikosta juoksin kahtena päivänä peräkkäin, ja ensimmäisenä noista päivistä tein lihaskuntotreeniä, jossa otin mukaan aiempaa enemmän jalkaliikkeitä. Juoksin myös pitkällä lenkillä pitempään kuin pitkään aikaan, mikä tässä vaiheessa tarkoittaa peräti 8,6 kilometriä. Viikon juoksukilometrit olivat 25,7, eli viitisen kilometriä edellisviikkoista enemmän.
Taisin tehdä taas tutun mokani: lisäsin liikaa matkaa ja lihastreenirasitusta yhtä aikaa. Jalkaa särki pitkästä aikaa, ja vielä kahtena päivänä.
Minulla on kaksi ongelmaa, molemmat psyykkisiä. Ensimmäinen ongelma: kiirehdin liikaa harjoittelun lisäämisessä, joka kerta ja aina uudestaan. Toinen ongelma: minulla on tässä urheilussa jonkinlainen bipolaarinen käyttäytymismalli, joka toistuu. Masennun heti, kun jalkaan vähän sattuu ja uskon, ettei koko juoksemisesta tule ikinä yhtään mitään. Sitten taas kun jalka on normaalin tuntuinen, päätän tehdä koko maailman. Ensimmäinen ongelma liittyy toisen ongelman maaniseen vaiheeseen. Ja minä kun olen kuvitellut olevani psyykkisesti tasapainoinen ihminen.
Ongelmiin on aika vaikea keksiä ratkaisua. Ehkä minä ajan myötä vielä opin etenemään hitaasti. Tai ehkä löydän rajani, joita ei oikeasti voi ylittää.
Juuri nyt ei kuitenkaan auta kuin lepuuttaa kipuilevaa jalkaa vähän aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti