Aktiiviviikko

Viimeksi kuluneella viikolla olen pystynyt harrastamaan säännöllistä liikuntaa melkein joka päivä. Jalkakipuisena kuluneiden kahdeksan viikon aikana tämä oli ensimmäinen täysipainoinen liikuntaviikko. Sisäinen urheilija hyrisee tyytyväisenä.

Maanantaiaamuna seitsemältä olin ensimmäinen ja ainoa käyttäjä työpaikan kuntosalilla. Seuraava kollega saapui vasta minun ollessani jo lähdössä. Virkeä ja rauhallinen aloitus viikolle.  

Tiistaina pääsin pitkästä aikaa nauttimaan työmatkapyöräilystä kirpeänä syysaamuna ja tietysti kotimatkahikoilusta lämpimänä syysiltapäivänä.

Torstaina oli vuorossa kehonhallintajumppa. Perjantai menikin sitten jumpassa kipeytynyttä jalkaa rauhoitellessa, ja viikonlopulle luvattu mainio ulkoilusää tuntui suorastaan masentavalta. Myötäelävä työkaveri lohdutti, että juokseminen on paljon mukavampaa sitten pakkasella ja räntäsateella: silloin on hienompi voittajaolo, kun suihkun jälkeen istuu sohvalle.  

Lauantaiaamuun mennessä jalka oli kuitenkin taas melko hyvä, ja pääsin pyöräilemään. Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon kävin katselemassa – ehkä ei pitäisi sanoa entisiä – juoksupolkujani. Myönnettävä on, että tuli aika synkeä kademieli kaikkia näkemiäni juoksijoita kohtaan, vaikka olikin mukava päästä itse ulkoilemaan.

Sunnuntaille oli normaalin kirkkoon pyöräilyn lisäksi tarjolla yllätys. Lähdin iltapäivällä tyttären kanssa uimahalliin vesijuoksemaan. Olen minä ennenkin vesijuossut, mutta jotenkin se tuntui nyt oikean juoksemisen puutteessa vallan mainiolta. Jokseenkin tuttuun tapaan luin vesijuoksuohjeita vasta altaasta noustuani. Mutta luinpa kuitenkin, ja aion lukea uudestaan ennen seuraavaa vesijuoksukertaa. Vedessä voi treenata paljon kaikenlaista juoksuun liittyvää.

Jalka kestää siis jo hiukan, vaikka vielä ei oikeasti juostakaan. Hyvä näin.