Kohti puolimaratonia

Helsinki City Runiin on enää viikko. Kaikki harjoitukset on nyt oikeastaan tehty. Enää on jäljellä kaksi viiden kilometrin verryttelyä ensi viikolla.

Jo edellisellä viikolla näin Facebookista, että juoksijat olivat saaneet juoksunumeronsa ja lähtöryhmänsä tiedot ja lähtöajat. Minun tietojani ei vain kuulunut. Tiesin ilmoittautuneeni juoksuun työpaikan kautta, mutta epävarmuus ehti hiipiä mieleen. Aloin kaivella työpaikan intranetistä juoksun yhteyshenkilön tietoja, mikä osoittautui yllättävän työlääksi. Lopulta toinen yhteyshenkilö forwardoi sähköpostini odottamistani juoksutiedoista oikealle henkilölle. Kun mitään ei kuulunut tämän viikon maanantaihin mennessä, kyselin uudelleen tietojeni perään, ja sain ohjeen edelleen odottaa. Onneksi yhteyshenkilö alkoi ohjeestaan huolimatta selvittää asiaa, ja totesi sähköpostiosoitteeni olleen väärin. Kun laitoin viestiä Helsinki City Runin osoitteeseen, tunnukseni ja muut ohjeet tulivat nopeasti paluupostissa.  

Lueskelin viestit ja yritin selvittää itselleni oleellisen. 

Kevät ja puolimaraton.

• Juoksunumeron opettelin ulkoa ja yritin opettaa sen myös perheelle. Eivät oppineet, ainakaan kaikki. 
• Selvitin, mistä haetaan numerolappu, paita ja muut tykötarpeet. Perjantai-iltapäivästä tulee kiireinen, kun pitää ehtiä HCR:n Expoon ja vielä tyttären cheerleadingjoukkueen kenraaliin.
• Alun perinkin minulle oli selvää, että paikalle kannattaa saapua julkisilla. Ajatus sai ohjeista vielä vahvistusta. 
• Yritin sisäistää, missä minun pitää olla lauantaina klo 11.55. En oikein vielä uskaltanut ajatella niin pitkälle. 
• Silmäilin juoksureitin karttaa. Tyytyväisenä totesin reitin tosi kauniiksi. Sitten aloin miettiä, missä kohtaa pitää alkaa kiihdyttää ja missä kohtaa on jo täysin läkähdyksissä. Pelottavia ajatuksia. Päätin palata sen äärelle pienissä erissä. Kolmen juoma-aseman paikkakin pitää vielä varmistaa. 
• Kirjauduin sisään tietoihini, ja tarkistin ne. Poistin työpaikan nimen seuran kohdalta. Harmittaa vähän, etten kuulu mihinkään hienoon seuraan. 
• Huomasin, että olen viisaasti antanut valokuvausluvan ilmoittautuessa. Kuva itsestä naama punaisena ja hikisenä on juuri parasta.
• Jäin miettimään, olisiko meillä lahjoittaa vanhoja lenkkareita Tansaniaan. Asia pitää ehdottomasti selvittää. 
• Totesin, että jatkot baarissa taidan jättää väliin.   

Viimeisellä viikolla pitää varoa sairastumasta, loukkaantumasta ja jännittämästä liikaa. En ole varma, voinko enää itse vaikuttaa mihinkään noista.