Juoksumatto, apu vai ongelma?

Minua naurattaa vieläkin juttu ystävästäni, jolta puuttui kotoa useita mattoja, mutta joka osti ensimmäisenä juoksumaton. 

Itse en ole aivan yhtä ihastunut juoksumattoon. Kun loska on jäätynyt kokkareiksi tai oikein kolealla ja tuulisella säällä mattojuoksu on kuitenkin hyvä vaihtoehto, etenkin aamuisin. Joskus nimittäin aikatauluihini sopii parhaiten treeni jo kello seitsemän aikaan tai jopa aiemmin. 

Mattojuoksua pidetäänkin lähinnä hyvänä oheistoimintana ulkojuoksulle, vaikka tietysti on niitäkin, jotka juoksevat mieluiten vain matolla. Juoksumaton etuja tasalaatuisten sääolosuhteiden lisäksi ovat mahdollisuus säädellä matkaa ja vauhtia täsmällisemmin kuin ulkona sekä suhteellisen hyvin jalkoja säästävä alusta. 

Itse olen matkan varrella oppinut, että juoksumaton gradientti on hyvä säätää noin 1 %:iin, jolloin vastus vastaa parhaiten ulkojuoksua. Juoksumatolta kun puuttuu ilmanvastus, jota nousukulma kompensoi. Paljon muuta opittavaa matossa ei minulle ole ollutkaan, olen vain noussut sille ja alkanut juosta. Netistä löytyvät mattojuoksuohjeetkin ovat lyhyitä. Tekniikkaan pitää kuulemma muistaa kiinnittää huomiota, ettei asento muutu liian istuvaksi, eikä saa juosta liian kovaa, vaikka mattojuoksun keveys siihen houkuttaisikin. Erityisesti matolla suositellaan harjoiteltavaksi erilaisia vetoja. Osin tämä johtuu siitä, että huonolla kelillä juuri vetoja juostessa vammariski on suurimmillaan ja juoksu kannattaa silloin tehdä sisätiloissa matolla. Pohkeet ovat kuulemma kovimmillaan juoksumatolla. Ilmankos itsekin sain pohjeongelmia aloitellessani juoksua flunssan jälkeen.  

Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei minun sentään tarvitse ostaa omaa juoksumattoa. Siinä pitäisi ymmärtää esimerkiksi merkkejä, malleja kokoa, moottorin voimakkuutta, tukevuutta, vaimennusta, huoltomahdollisuuksia ja sijoituspaikan mahdollisuuksia, puhumattakaan yleisestä hinta-laatusuhteesta. Työpaikan kuntosalilta löytyy onneksi juoksumatto. 

Firman juoksumatolta on
tylsät näkymät.

Viime viikon pahimmilla pakkasilla aloittelin flunssatauon jälkeen juoksua matolla. Heti toisella kerralla itse juoksu sujui hyvin, kun muistin venytellä ne pohkeet huolellisesti jälkeenpäin. Matolla oli kuitenkin ruuhkaa, ja jouduin odottelemaan crosstrainerilla ennen kuin pääsin juoksemaan. Kolmannella kerralla päätin olla salil eka, jotta pääsisin suoraan juoksemaan. Olinkin paikalla jo vähän ennen kuutta, kun sali oli vielä tyhjä ja pimeä. Pääsin sisään salin ulko-ovesta. Minun piti kuitenkin hakea vaatteita yläkerrasta työhuoneestani ennen kuin pääsin juoksemaan. En päässytkään salilta ulos koska - kuten myöhemmin selvisi - kulkuoikeuteni alkoi vasta klo 6.45. Ei auttanut kuin odotella jotakuta, joka avaisi oven. Välillä kuntosali - työhuone - kuntosali oli yhteensä neljä kulkuoikeudellista ovea, kaksi kumpaankin suuntaan. Kolme kertaa odottelin oven avaajaa ja kolkuttelin ovia. Viimeisissä kahdessa ovessa ymmärsin vaivata samaa avaajaa yhdellä kertaa. Lopulta kävi niin, että takaisin salille päästyäni matto oli varattu, ja jouduin taas odottelemaan crosstrainerilla. Arvaatte varmaan, että päivitin kulkuoikeuteni vielä samana päivänä. Ehkä ymmärrän taas vähän paremmin niitäkin, jotka sijoittavat rahansa omaan juoksumattoon. 

Matolla juostessa henkinen kantti on kuulemma kovemmalla koetuksella kuin ulkona, muustakin syystä kuin puutteellisten kulkuoikeuksien takia. Selvähän se onkin, että matolla on tylsempää. Työpaikkani matolla voi kuunnella musiikkia tai katsella telkkaria. Aika harvoin silti muistan laittaa telkkarin edes päälle ennen kuin hyppään matolle, saati sitten, että sen volyymi olisi niin kovalla, että kuulisi jotain. Facebook-kaverini jakoi jokin aika sitten kuvan omasta juoksumattomaisemastaan amerikkalaisen pilvenpiirtäjän yläkerroksista. Työpaikan matolla joudun katselemaan vain itseäni vastapäisestä peilistä. Matolla juoksuun tarvitaan siis rikas sisäinen elämä. Se auttaa myös odottelussa suljettujen ovien takana.