Lenkille tai sitten ei

Viime viikon perjantaina pääsin viimein juoksemaan. Tai uskalsin lähteä. Yskä oli painunut pois,vaikka muistuttikin vielä itsestään ajoittaisena yskänrefleksinä. Välillä oli kuitenkin mennyt monta päivääkin yskimättä.

Joka tapauksessa lähdin lenkille. Aamulla odottelin Hesaria lukien, että olisi toden teolla aurinkoista, koska sitä päivä lupasi. Laitoin lämmintä päälle, osittain sen takia, että ennakoin käveleväni pitempään kuin tavallisesti. Pelkäsin nimittäin, että jalat ottaisivat nokkiinsa äkillisestä iskutuksesta, ja suunnittelin käveleväni hiekkatien alkuun saakka.

Ulos päästyäni selvisi toinenkin hyvä syy kävellä hiekkatielle: oli ollut yöpakkasta, ja asfaltti oli vielä tosi liukas. Melkein olisi ollut nastakenkäkeli, mutta en viitsinyt palata niitä hakemaan. 

Juoksu kulki ihan mukavasti, mutta totta kai herkästi hengästytti. Totaalista taukoa juoksusta oli nimittäin kertynyt viisi viikkoa. Sen lisäksi oli kolmen viikon tauko Etiopian matkasta johtuen. Siis yhteensä kahdeksan viikkoa, joista ensimmäisellä kolmella viikolla juoksin kolmesti. 

Juoksin viisi kilometriä, ja hiekkatien loputtua paluumatkalla vaihdoin taas kävelyyn. Pelkäsin kuitenkin vilustumista, joten päätin pitää lämpöä yllä jatkamalla juoksun ja kävelyn vuorottelua. Jäätikkö oli osittain ehtinyt sulaa, niin että ajoittain asfaltillakin uskalsi hyvin hölkätä. Alkulenkistä temppuillut sykemittarikin toimi taas, ja pyrin vaihtamaan kävelyyn heti sykkeen noustua liian korkealle. Kotia lähestyessä tuli mieleen, että voisin jatkaa tätä toiset viisi kilometriä. Hetken kuluttua tulin kuitenkin järkiini, ja päätin pitää ensimmäisen kunnon lenkkini pitkään aikaan kohtuullisissa mitoissa. Yhteensä olin liikkeellä vähän yli tunnin. Olihan se hieno tunne.

Seuraavana päivänä ei sitten ollutkaan enää yhtä hienoa. Yskin taas. Päätin viimein käydä oikeasti lääkärissä, ja sain ajan maanantaiksi.

Lääkärinkin mielestä oli ihan järkevä tarkistaa tietyt asiat, kun minulla oli taustalla Afrikan matka. Otettiin verenkuva ja keuhkokuva ja mykoplasmatestikin. Kaikki tulokset olivat kunnossa. Mykoplasmaa, tuota urheilijoiden sairautta, minulla ei kuulemma koskaan ole ollut. Diagnoosi oli siis, että minulla on yskä. Kysyin puolikiusallani lääkäriltä, voinko harrastaa kestävyysliikuntaa. Kuulemma sen tietäisi sykkeestä. Kuumeessa ei saisi liikkua. 

Pidin siis matalaa profiilia jälleen muutaman päivän. Torstaina tein puolen tunnin lihastreenin, jonka lopulla muutaman askelkyykyn jälkeen syke yhtäkkiä tuntui nousevan selvästi. Seuraavana päivänä yskin eräässä kokouksessa niin, että tuttu lääkäri totesi: "Sulla on paha yskä." 

Tuli aika epätoivoinen olo. Periaatteessa olen täysin hyväkuntoinen ja työkuntoinen, mikä on tietysti hyvä asia. Mutta ajoittainen köhä jatkuu ja jatkuu, ja liikunnan aloittaminen tuntuu olevan täysin ulottumattomissa.