Kiipeämällä luostariin - Asheten Mariam Lalibelassa Etiopiassa

Lalibelan Pyhän
Yrjön kirkko.

Lalibelan luostarialue Etiopian pohjoisosassa on ihmeellinen muinaismuistopaikka, jossa on kallioon hakattuja kirkkoja 600-1200-luvuilta. Lalibela oli etiopialainen kuningas, jonka nimi merkitsee hunajansyöjää. Hänen kerrotaan rakennuttaneen kirkot Jerusalemin muistoksi enkeleiden avulla. Lalibelan kaupungissa elää nykyisin lähes yksinomaan Etiopian ikivanhan ortodoksikirkon jäseniä, jotka harjoittavat uskontoaan edelleen samoissa kirkoissa kuin keskiajalla. Lalibelan aamuherätykset olivat varhaisia, koska muinaisiin luostareihin on asennettu nykyaikaiset äänentoistolaitteet, joiden avulla aamuviideltä alkanut palvelus kantautui erinomaisesti lähiympäristöön. 

Lalibelassa matkaseurueemme teki retken Ashetem Mariam -luostariin, jonne kiipeäminen eri nettisivujen mukaan kestää kahdesta neljään tuntia. 

Me lähdimme matkaan aamuyhdeksältä, jolloin oli näin sadekauden lopulla vielä melko viileää. Meitä suomalaisia oli  17. Joukkomme oli kunnoltaan ja liikuntataustaltaan varsin monenkirjavaa, mutta oppaanamme ollut suomalainen lähetystyöntekijä sanoi, ettei ole koskaan pystynyt ennustamaan, kuka joutuu jättämään matkan kesken. Kuulemma monenlaisia tapauksia on nähty. 

Muuliratsastus oli kokemus.
Kuva: Mika Savolainen

Me varauduimme viidellä muulilla siihen, että kaikki eivät jaksaisi kävellä koko matkaa. Parilla muulilla olikin alkumatkasta saakka vakiratsastajat, mutta muilla kolmella muulilla pääsivät vuoron perään ratsastamaan kaikki porukkamme halukkaat.

Lalibela on kaupunki, jossa kokemukseni mukaan kaupungille ei koskaan tarvinnut lähteä yksin. Heti hotellin ulkopuolella päivystivät innokkaat high school -pojat, jotka liittyivät seuraan ja alkoivat kysellä, ketä olimme ja mistä tulimme. Pojilla oli aina pientä myytävää tai muita bisnesehdotuksia. 

Polku vihreällä vuorella oli kapea.
Kuva: Mika Savolainen 

Myös vuorelle kiivetessä meille löytyi välittömästi seuraa. Minä kiipesin alkuun yksin polkua pitkin, ja fiilistelin korkeuseroa. Kiipeäminen tuntui sujuvan hyvin. Juttelin parinkin pojan kanssa alkumatkasta. Sitten jostain putkahti pienikokoinen poika, joka jäi seurakseni pitemmäksi aikaa. Hän kertoi nimensä ja iäkseen 13 vuotta, vaikka vaikutti kyllä aika paljon pienemmältä. Hän kulki vierelläni ja ojensi kätensä aina hankalimmissa paikoissa. Välillä hän pyrähti tiensivuun, ja toi tuoksuteltavakseni jotain yrttiä polunvarren vihreistä pusikoista. Olin tunnistavinani salvian ja timjamin. Mistähän poika arvasikin, että minusta saa kukkasilla ystävän? Hän kulki kanssani noin puolet noususta, ja jäi sitten oma-aloitteisesti pieneen kylään matkan varrelle. Annoin hänelle hyvin vaatimattoman palkkion, mutta ilmeisesti hän oli siihen tyytyväinen, koska tervehti iloisesti myös paluumatkalla. 

Polku oli alkumatkasta leveä ja hyvä, mutta muuttui pian kiviseksi. Vastaan tuli välillä lammas- ja vuohilaumoja paimenineen. Kun nousimme ylemmäs, polku kapeni ja kulki välillä kielekkeellä, josta oli useiden metrien pudotus alas. Vaarallisen tuntuinen pudotus oli toisaalta hinta huikeista näköaloista alas laaksoon. Vuorella oli todella kaunista, ja kasvit kukoistivat sadekauden vihreyttä.

Kieleke kapenee ja sumu nousee.
Kuva: Mika Savolainen

Alkumatkasta aurinko paistoi, ja olin iloinen kunnon aurinkovoiteesta sekä tyttäreltäni lainaan saamastani hatusta, joka suojasi paahteelta. Vaikka lämpötila ei noussutkaan aivan hellelukemiin, olimme kuitenkin päiväntasaajalla, ja aurinko paistoi suoraan ylhäältä. Vielä hiukan noustuamme aurinko meni pilveen, ja ilma muuttui raikkaammaksi ja viileämmäksi. Korkeammalla oli myös sumua. Aurinkovoide ja hattu olivat silti tarpeen, sillä ultraviolettisäteilyä tunkeutuu päiväntasaajalla melko tehokkaasti myös pilviverhon läpi, ja minä rusketun kehnosti. 

Muulit taluttajineen olivat kiivenneet eri reittiä kuin me. Jossain vaiheessa niiden reitti yhtyi meidän reittiimme. Innokkaat muuleilla ratsastaneet hihkuivat meitä muitakin kokeilemaan. Minulla sujui kiipeäminen niin hyvin, etten katsonut tarvitsevani muulia. Muulit näyttivät myös huterilta ja kivisillä ja jyrkillä poluilla ratsastaminen pelottavalta. Onneksi muut kuitenkin yllyttivät sen verran, että minäkin lopulta nousin yhden vapaan muulin selkään. Se oli nimittäin hauskaa. Muuli oli kyllä hentoinen, mutta kulku oli melko tasaista. Istuin muulin selässä hyvän matkaa.

Lähellä huippua tulimme pienelle tasanteelle, jossa vastaan tuli matkamuistoja ja virvoitusjuomia myyviä lapsia. Olikin jo mukava saada limsasta lisäenergiaa, vaikka olin ahkerasti juonut vettä koko matkan ajan. Osa porukasta osti lapsilta matkamuistoja. Ehkä tärkeimmäksi niistä osoittautuivat pienen tytön itse tekemät likaiset nuket, jotka päätyivät lopulta opetusmateriaaliksi helsinkiläiselle ala-asteelle kertomaan etiopialaisten lasten elämästä. 

Vielä juuri ennen viimeistä nousua pidimme näköalapaikalla pienen tauon ja söimme eväitä. Evästauon jälkeen jatkoimme luostariin, joka on noin 3150 metrin korkeudessa. Kaikki porukastamme olivat edelleen mukana, vaikka muulit oli jätetty jo odottamaan alemmas. Luostarissa osallistuimme opaskierrokselle ja saimme tietoa paikan historiasta.

Maisemienkin puolesta kannatti.

Matka ylös oli ollut monin paikoin niin vaikeakulkuinen, että alastulo hieman jännitti. Yllättäen alastulo kesti kuitenkin lyhyemmän aikaa kuin ylös kiipeäminen, vain kaksi tuntia. Joillakin porukastamme oli huonot kengät, ja he kertoivat, että opaspoikien apu alas tullessa oli todella tarpeeseen. Aivan loppumatkasta alkoi sataa, ja polku muuttui liukkaaksi. Minäkin sain seuraa paluumatkalle: nuori ortodoksidiakoniopiskelija kulki kanssani ja kertoi keräävänsä opiskelurahoja oppaan hommilla. Poika sai palkkionsa, koska minuakin auttoi kovasti tuki alarinteen kivikossa. 

Matka vuorelle ja takaisin alas oli upea. Saimme kunnolla liikuntaa ja jännitystä ja maisemat olivat henkeäsalpaavan hienot. Suosittelen ehdottomasti Asheten Mariamille kiipeämistä. Kiipeilyn jälkeen bussissa meiltä kysyttiin, kuka haluaa loppuiltapäivästä lähteä vielä jatkamaan edellispäivänä kesken jäänyttä Lalibelan kirkkokierrosta. Yksikään käsi ei noussut. Olimme nähneet 7/11 Lalibelan kallioon hakatuista kirkoista, ja se oli kaikkien mielestä riittävästi.

Kiipeilyn jälkeen oli sen verran lämmin, että uskalsin käydä pulahtamassa hotellin uima-altaaseen. Veden lämpötila oli ehkä 18 astetta. Suihkusta ei tullut lämmintä vettä, mutta uinnin jälkeen kylmä suihku ei tuntunut enää missään. Afrikan illassa kannatti mukavan liikuntapäivän päätteeksi vetää jalkaan kalsarit ja villasukat.