Korkean paikan leirille

Etiopian lippu.

On vaikea uskoa todeksi, että jo ensi viikon keskiviikkona olen matkalla Etiopiaan. Lähden sinne kahden viikon matkalle, joka liittyy luottamustoimiini. Tutustumme kehitysyhteistyöhön ja lähetystyöhön. Tiedossa on tiivis ja monipuolinen ohjelma eri kohteissa, monenlaista kokemista ja näkemistä, makuja ja tuoksuja. Olen aika innoissani. Vielä on kuitenkin varsin epävarmaa, millaisen liikunnan harrastaminen matkalla on mahdollista. 

Kun pääsee sellaiseen juoksumaahan kuin Etiopia, olisi tietysti mukavaa kokeilla edes vähän juoksemista. Siellähän tietysti kehittyy maratoonariksi jo pelkässä atmosfäärissä. Kuitenkin yksin liikkuminen voi olla jossain määrin rajoitetumpaa kuin Suomessa, enkä halua ottaa turhia riskejä. 

Sain pari päivää sitten tietää, että matkaoppaamme on entinen aktiivisuunnistaja. Siihen ehkä viittasi se, että hän ainoassa lähes vuoden takaisessa matkaan liittyvässä kokouksessamme totesi, että tulemme harrastamaan myös liikuntaa. Minä en uskaltanut silloin kysyä, millaista liikuntaa, ja pääsisikö juoksemaan. Jalkani oli vielä aika huonossa kunnossa, enkä osannut kuvitella käyväni lenkillä ainakaan kenenkään kunnon juoksuharrastajan kanssa.

Etiopia on vuoristoinen maa.
Kuvan lähde.

Liikuntaa tai ei, tiedossa on varsinainen korkean paikan leiri. Paria päivää lukuun ottamatta matkareittimme kulkee 2200-2900 metrin korkeudessa. Käymme Addis Abebassa, Lalibelassa, Sokotassa ja Dessiessä. Ainoa matalampi kohde on Woldiya, joka sekin on 2100 metrin korkeudessa. 

Korkealla ohuessa ilmanalassa elimistö pyrkii kompensoimaan hapen puutetta, syke ja hengitys tihenevät, plasmatilavuus pienenee ja epo-hormonin määrä kasvaa. Meitä onkin varoitettu väsymyksestä. Edellisellä kerrallani Afrikassa olin 21 vuotta nuorempi ja muistan, että kaaduin joka ilta sänkyyn kello 21.30 ja nukahdin saman tien. Silloin olimme vain noin 1000 metrin korkeudessa. Ehkä reissu on iltaunisen unelma. 

Voi siis olla, että kevytkin kävely riittää liikunnaksi tulevien parin viikon aikana, kun sydän tekee töitä ilman liikuntaakin. Toivottavasti voin tehdä ainakin lyhyitä kävelylenkkejä tai pientä lihastreeniä, vaikka aikaa ei olisi paljoa. Voihan tietysti olla, että kävelemme paljon ja näemme maata muutenkin kuin bussin ikkunasta. Matkaohjelmaan on ainakin merkitty kaksi vuorelle nousua, joissa varmasti sitten selviää, millainen se kunto olikaan. Mutta ainakin matkan loppuvaiheessa olisi jännää päästä juoksemaan edes kerran. 

Toisaalta voisin keskittyä ihan vain massan lisäämiseen.
Kuvan lähde.

Korkea ilmanala on harjoittelun kannalta eduksi vähälläkin treenaamisella. Minulle sopii hyvin se, että pienestäkin harjoittelusta on hyötyä. Googlettelin hiukan, ja erinäisten nettisivujen mukaan elimistö sopeutuu nopeasti korkeuteen, ja parinkin viikon oleskelu lisää punasoluja. Muutokset säilyvät nettilähteiden mukaan 4-6 viikkoa. Harmillisesti puolimaratonini on vasta neljän viikon kuluttua paluusta, joten voi olla, että hyödyt ovat juuri hiipuneet. Sitä vastoin kaksi viikkoa paluun jälkeen osallistun juoksutapahtumaan, jossa juoksen 5 kilometriä. Silloin korkean paikan leirin hyötyjen  pitäisi olla suurimmillaan. 

Tämähän alkaa kuulostaa ihan urheilijan touhulta. Saatan hyvinkin 30.9. juosta viitosen alle puolen tunnin! 



*Blogi hiljenee nyt 2-3 viikoksi, koska nettiyhteydet ovat rajallisia, enkä aio kirjoittaa blogipostauksia puhelimella vaikka nettiä olisikin ajoittain tarjolla. Palaan Suomeen ja blogiin syyskuun puolessa välissä mukanani paljon tunnelmia ja toivottavasti myös kuvia Etiopiasta. Ja sitten hölkötellään kohti puolimaratonia!