Korkean paikan leirille

Etiopian lippu.

On vaikea uskoa todeksi, että jo ensi viikon keskiviikkona olen matkalla Etiopiaan. Lähden sinne kahden viikon matkalle, joka liittyy luottamustoimiini. Tutustumme kehitysyhteistyöhön ja lähetystyöhön. Tiedossa on tiivis ja monipuolinen ohjelma eri kohteissa, monenlaista kokemista ja näkemistä, makuja ja tuoksuja. Olen aika innoissani. Vielä on kuitenkin varsin epävarmaa, millaisen liikunnan harrastaminen matkalla on mahdollista. 

Kun pääsee sellaiseen juoksumaahan kuin Etiopia, olisi tietysti mukavaa kokeilla edes vähän juoksemista. Siellähän tietysti kehittyy maratoonariksi jo pelkässä atmosfäärissä. Kuitenkin yksin liikkuminen voi olla jossain määrin rajoitetumpaa kuin Suomessa, enkä halua ottaa turhia riskejä. 

Sain pari päivää sitten tietää, että matkaoppaamme on entinen aktiivisuunnistaja. Siihen ehkä viittasi se, että hän ainoassa lähes vuoden takaisessa matkaan liittyvässä kokouksessamme totesi, että tulemme harrastamaan myös liikuntaa. Minä en uskaltanut silloin kysyä, millaista liikuntaa, ja pääsisikö juoksemaan. Jalkani oli vielä aika huonossa kunnossa, enkä osannut kuvitella käyväni lenkillä ainakaan kenenkään kunnon juoksuharrastajan kanssa.

Etiopia on vuoristoinen maa.
Kuvan lähde.

Liikuntaa tai ei, tiedossa on varsinainen korkean paikan leiri. Paria päivää lukuun ottamatta matkareittimme kulkee 2200-2900 metrin korkeudessa. Käymme Addis Abebassa, Lalibelassa, Sokotassa ja Dessiessä. Ainoa matalampi kohde on Woldiya, joka sekin on 2100 metrin korkeudessa. 

Korkealla ohuessa ilmanalassa elimistö pyrkii kompensoimaan hapen puutetta, syke ja hengitys tihenevät, plasmatilavuus pienenee ja epo-hormonin määrä kasvaa. Meitä onkin varoitettu väsymyksestä. Edellisellä kerrallani Afrikassa olin 21 vuotta nuorempi ja muistan, että kaaduin joka ilta sänkyyn kello 21.30 ja nukahdin saman tien. Silloin olimme vain noin 1000 metrin korkeudessa. Ehkä reissu on iltaunisen unelma. 

Voi siis olla, että kevytkin kävely riittää liikunnaksi tulevien parin viikon aikana, kun sydän tekee töitä ilman liikuntaakin. Toivottavasti voin tehdä ainakin lyhyitä kävelylenkkejä tai pientä lihastreeniä, vaikka aikaa ei olisi paljoa. Voihan tietysti olla, että kävelemme paljon ja näemme maata muutenkin kuin bussin ikkunasta. Matkaohjelmaan on ainakin merkitty kaksi vuorelle nousua, joissa varmasti sitten selviää, millainen se kunto olikaan. Mutta ainakin matkan loppuvaiheessa olisi jännää päästä juoksemaan edes kerran. 

Toisaalta voisin keskittyä ihan vain massan lisäämiseen.
Kuvan lähde.

Korkea ilmanala on harjoittelun kannalta eduksi vähälläkin treenaamisella. Minulle sopii hyvin se, että pienestäkin harjoittelusta on hyötyä. Googlettelin hiukan, ja erinäisten nettisivujen mukaan elimistö sopeutuu nopeasti korkeuteen, ja parinkin viikon oleskelu lisää punasoluja. Muutokset säilyvät nettilähteiden mukaan 4-6 viikkoa. Harmillisesti puolimaratonini on vasta neljän viikon kuluttua paluusta, joten voi olla, että hyödyt ovat juuri hiipuneet. Sitä vastoin kaksi viikkoa paluun jälkeen osallistun juoksutapahtumaan, jossa juoksen 5 kilometriä. Silloin korkean paikan leirin hyötyjen  pitäisi olla suurimmillaan. 

Tämähän alkaa kuulostaa ihan urheilijan touhulta. Saatan hyvinkin 30.9. juosta viitosen alle puolen tunnin! 



*Blogi hiljenee nyt 2-3 viikoksi, koska nettiyhteydet ovat rajallisia, enkä aio kirjoittaa blogipostauksia puhelimella vaikka nettiä olisikin ajoittain tarjolla. Palaan Suomeen ja blogiin syyskuun puolessa välissä mukanani paljon tunnelmia ja toivottavasti myös kuvia Etiopiasta. Ja sitten hölkötellään kohti puolimaratonia!   

Kuinka työmatkajuoksua koordinoidaan?

Olen jo pitkään suunnitellut ja toivonut, että voisin joskus kulkea työmatkan juosten. Tällä viikolla se viimein toteutui, peräti kahdesti. 

Suurin este työmatkajuoksulleni on ollut koordinaation vaikeus. Siis sen suunnitteleminen, että on mukana oikeat vaatteet ja välineet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mahtaakohan tunnollisesti tekemilläni koordinaatiotreeneillä olla osuutta siihen asiaan, että viimeinkin uskalsin yrittää? 

Voi olla, että osasyy koordinaatio-optimismiini lienee kuitenkin kokousten vähäisyys näin syyskauden alussa, sekä työmatkapyöräily, jonka yhteydessä olen jo joutunut kuljettelemaan sisävaatteita ja liikuntavaatteita edestakaisin. Lisäksi koordinoinnin onnistumista edistää se, etteivät paksut päällysvaatteet ole tällä säällä tarpeen. 

Myrskytuhoja Keskuspuistossa.

Viime viikon tiistaina menin töihin bussilla ja juoksin kotiin. Vaikka en koskaan käytä työmatkalla junaa, työmatkajuoksu sopi hyvin tiistain teemaan. Oli nimittäin veturinkuljettajien lakko, ja tiedotusvälineet täynnä sitä, miten ihmiset korvaavat junamatkat bussilla. Minusta myös työmatkapyöräilijöitä oli liikkeellä huomiotaherättävän paljon, mutta ainakaan Ylen uutiset eivät sitä noteeranneet, saati meitä työmatkajuoksijoita.


Kuuman sään takia lenkistä tulikin aika rasittava, tai siis kunnolla kuntoa kohottava, jos kuumassa treenaaminen on maineensa veroista. Juoksin hieman eri reittiä kuin mitä tavallisesti pyöräilen, jotta sain pari lisäkilometriä matkaan ja viikon kilometritavoitteet hyvälle alulle. Matkalla katselin lauantain Kiira-myrskyn tuhoja Keskuspuistossa, ja mietin, millaista olisi ollut juosta Helsinki City Maratonia puiden kaatuillessa ympärillä. Vähän sain kiertääkin kaatuneiden puiden raivauksen takia.

Myrskytuhojen raivausta
Keskuspuistossa.

Varusteiden koordinaation onnistumisesta suorastaan onnittelin itseäni: minulla oli asianmukaiset vaatteet sekä töihin että iltapäivän juoksuun. Vasta kotiin saapuessani tajusin, että olin unohtanut kotiavaimeni työpaikalle repun taskuun. Sattumalta tytär tuli kotiin samaan aikaan, joten siitä ei ollut suurempaa haittaa. Vasta illalla muistin, että avainnipussa oli myös pyöräni avaimet, eikä minulla ole vara-avainta. Yön yli nukuttuani onneksi keksin, että olihan meillä varapyörä, jonka voisin ottaa seuraavana aamuna. 

Keskiviikkona pyöräilin siis varapyörällä. Harmillisesti siinä oli satula laskettu jonkun tyttären kaverin mitoille, joten sain pyöräillä hankalasti epäergonomisessa asennossa. Mutta heikosti koordinoivasta päästä kärsii koko ruumis, joten minkäpä sillekään voi. 

Torstaiaamuna söin normaalin aamupalan ja vedin juoksuvaatteet päälle. Samalla pengoin edellispäiväistä työmatkareppuani, ja totesin, että olin vahingossa kuljettanut seuraavaksi päiväksi töihin tarkoitetut rintaliivini kotiin. Onneksi muut vaatteeni työpäivää varten olivat edelleen työpaikalla. Tungin rintsikat avainten, bussikortin, pankkikortin ja kännykän seuraksi vyölaukkuun.

Tällä kertaa juoksin normaalia pyöräreittiäni. Taas oli kuumaa ja hiostavaa, vaikka kello ei vielä ollut seitsemää. Periaatteessa olen ehdottomasti aamuihminen, mutta ihan mieluiten treenaan aamupäivällä, enkä ihan ensimmäiseksi varhain aamulla. Taas huomasin saman. Työmatkajuoksu imaisi tehokkaasti mehut, vaikka mielestäni söin ja join hyvin. Sain onneksi suihkussa käytyäni pukeuduttua asianmukaisesti, koska olin muistanut ne rintsikat. Sen sijaan huomasin, että ripsiväri puuttui, mikä oli tietysti sietämättömän rajamailla. Useita kertoja peilailtuani päätin, että ei auta muu kuin kestää. 

Perjantai oli lepopäivä ja etäpäivä, ja molemmat tulivat tarpeeseen. Perjantai-iltana ruokakaupassa huomasin neljännen koordinaatio-ongelman: olin unohtanut pankkikortin vyölaukkuun, enkä voinut maksaa ruokaostoksia, vaikka lompakko oli mukana. Onneksi olin kaupassa mieheni kanssa, joka ei (melkein) koskaan unohda lompakkoa, kännykkää tai avaimia.  

Työmatkajuoksija saa varautua yllätyksiin.

Olen monesti todennut, että aamujuoksu on tehokas tapa saada aikaa lenkille kiireisellä kaudella. Nyt tuli todettua, että aamujuoksun voi korvata kohtuullisesti työmatkajuoksulla. Aikaa siinä säästyy vielä enemmän. Olen kuitenkin sen verran epäsystemaattinen, että joudun varautumaan varusteiden koordinaatiovaikeuksista johtuviin yllätyksiin. Mutta mikäs olisi sen mukavampaa kuin yllätykset? 


  

Tyyppi liikkuu

Liikuntatieteen tohtori Jaana Karin viime vuonna tarkistetussa väitöskirjassa tutkittiin muun muassa sitä, millaisia liikuntataustoja ja -asenteita on luokanopettajaksi opiskelevilla, jotka ovat opintojensa alkuvaiheessa. Kari löysi luokanopettajaopiskelijoista seitsemän erilaista liikkujatyyppiä. Ideana oli pohtia sitä, millaisia liikuntakasvattajia luokanopettajaopiskelijoista sukeutuu. Periaatteessahan voidaan kai kuitenkin ajatella, että vasta opintonsa aloittaneet luokanopettajaopiskelijat ovat liikunnan suhteen tavallisia ihmisiä, vaikka heidän onkin tarkoitus joskus opettaa myös liikuntaa. Siksi nuo seitsemän tyyppiä voivat hyvin päteä muihinkin. 

Minuakin huvitti pohdiskella, löydänkö itsestäni Jaana Karin liikkujatyyppejä. Täältä löytyy Karin itsensä kirjoittama lyhennetty listaus liikkujatyypeistä. Tämän blogin kuvaukset kirjoitin tuon listauksen perusteella ja mahdolliset virhetulkinnat ovat omiani. 



1. Kilpailija

Kilpailija arvostaa menestystä ja voittoja. Hän on hyvä liikkuja ja hänelle tärkeitä ovat tulokset ja saavutukset. Kilpailija on oikea urheilija, joka ei liiku, jos sitä ei voi tehdä kunnolla. Kilpailija seuraa ja analysoi kehitystään, on tavoitteellinen ja hänellä on valmentaja. 

Minä en missään tapauksessa ole kilpailija. Olen kuitenkin hiukan eksynyt kilpailijan poluille sen takia, että haluan suorittaa puolimaratonin ja osallistua joskus muihinkin juoksutapahtumiin. Olen hiukan kilpailuhenkinen, mutta oikeasti taito, kunto ja osaaminen ei minulla riitä kilpailijaksi. Kilpailijalta poimin mukaani tulosten kirjaamisen ja seurannan, joka kyllä joskus vähän ahdistaa. 

2. Uurastaja 

Uurastaja laskee, mittaa ja ahkeroi. Hän liikkuu mielellään määrällisesti riittävästi, ja syyllistyy, jos liikuntaa ei tule tarpeeksi. Hänkin kirjaa suorituksia, tekee viikko-ohjelmia, joissa vapaapäivät ovat palkintoja. Uurastaja kuulostaa aika kamalalta tyypiltä. 

Hirveää kyllä, taidan muistuttaa aika paljon uurastajaa, varsinkin nyt, kun puolimaraton lähenee. Toivottavasti uurastajat säntillisyydestään huolimatta voivat olla mukavia. Täytyypä kiinnittää huomiota siihen, ettei kukaan vain kärsi liikunta-aikatauluistani. Yksi asia onneksi pelastaa minut uurastajan leimalta: uurastaja voi vaihtaa ahkerointinsa kohdetta liikkumisesta muuhun, jos sopiva kohde tulee vastaan. Minä en ole toistaiseksi vaihtanut kohdetta, vaikka on mennyt jo useampi vuosi. 

3. Elämysliikkuja 

Elämysliikkuja nauttii liikkumisen antamista elämyksistä, maisemista, tunnelmista ja sosiaalisista kokemuksista. Hän liikkuu omaan tahtiinsa ja on mukavuudenhaluinen liikkuja. Liikunnalle on usein jokin syy, työmatkaliikunta tai koira. Liikunnan määrä voi vaihdella paljonkin. 

Tästäkin löydän itseäni, vaikken koiraa omistakaan. Liikunnastahan pitää nauttia! Ja aina on mukavaa saada jokin uusi, liikuntaan ja urheiluun liittyvä kokemus. Sitä paitsi mukavuudenhalu taistelee minulla uurastuksen kanssa ja välillä voittaakin, ainakin, mitä tulee lihastreeniin. 

4. Liikunnan tuottaja

Liikunnan tuottaja nauttii siitä, että saa ohjata ja järjestää liikuntaa muille. Tuottaja on itsekin monipuolinen liikkuja, mutta välillä tuottaminen vie aikaa omalta liikunnalta. Täytyy sanoa, että lapsuudesta ja urheiluseuramaailmasta muistan montakin tällaista tyyppiä. 

Itselläni ei ole liikunnan tuottamisesta juuri mitään kokemusta, jos ei rippileirien leiriolympialaisten ja entisen työpaikan olympialaisten järjestämistä lasketa. Se oli kyllä hauskaa. Voi olla, että minusta olisi tullut ansiokas tuottaja, jos olisin joutunut liikuntaseuratoimintaan jo nuorena. 

5. Liikunnan kolhima

Liikunnan kolhima on saanut epäonnistumisen ja huonommuuden kokemuksia liikunnasta, ja liikkuu siksi vähän. Liikunnan kolhima tarvitsee opastusta ja ohjausta, mutta niitä saadessaan voi päästä kiinni liikuntaan ja löytää jonkin yksinkertaisen lajin kautta liikkumisen ilon. Omat kipupisteensä tunnistettuaan liikunnan kolhima voi päästä liikkeelle. 

Tällainen olen ilman muuta. Ainakin entinen liikunnan kolhima. Olen jo saanut lisää itsevarmuutta, enkä enää useinkaan koe tyhmyyttä ja osaamattomuutta kuten aluksi. Luulen voivani jopa neuvoa muita omien kokemusteni pohjalta. Onneksi olen itsekin saanut paljon hyviä neuvoja. 

6. Terveyden korostaja

Terveyden korostaja nimen omaan kuntoilee. Hän haluaa pitää fyysisen ja psyykkisen kuntonsa hyvänä liikunnan avulla. Tavoitteena on saavuttaa hyvä elämä. Terveyden korostajan liikunta on säännöllistä ja tärkeä osa arkea. 

Totta kai terveydenhuollon ammattilaisena pidän terveyttä tärkeänä ja tiedän liikunnan terveysvaikutukset. Vaikka olen minä oppinut senkin, että liikunta voi myös haitata terveyttä. Terveys ei kuitenkaan millään muotoa ole minulle ainoa syy liikkua, pikemminkin miellyttävä sivutuote.

7. Liikunnan suurkuluttaja

Liikunnan suurkuluttajalla liikunta on hyvin keskeinen osa elämää. Hän liikkuu aina ja kaikkialla, kun se on mahdollista. Hän innostuu kaikenlaisesta liikunnasta ja varmistaa aina, että pääsee liikkeelle. 

Minä en ole suurkuluttaja. Ensinnäkään fysiikkani ei kestä sitä, ja toisekseen minulla ei ole taitoa ja valmiuksia innostua ihan millaisesta liikunnasta tahansa. Liikunta on minulle tärkeää, mutta pystyisin varmasti helposti olemaan pari viikkoa ilman. Vai pystyisinköhän? Luultavasti tämä kuitenkin on liikkujatyyppi, jota muistutan vähiten. 


Sen verran liikunnallinen minusta on näköjään tullut, että tulee edes mieleen pohtia moisia. Hauskaa on, että ihan oikeasti pystyn löytämään hitusen itseäni noista kaikista liikkujatyypeistä. Tai itsestäni noita kaikkia tyyppejä, miten päin vain. Tätä tekstiä varten luin varsinaisesta Karin väitöskirjasta vain aivan pieniä pätkiä. Liikkujatyyppikuvaukset vaikuttivat kuitenkin niin mielenkiintoisilta, että ne kannattaisi lukea kokonaan. Ehkä voisin seuraavaksi miettiä, mitä uutta voisin noilta kaikilta tyypeiltä oppia.

Pyörän selkään

"Äiti, kyllä näkee, että sä olet alkanut urheilla!" Lapset olivat katselleet viisi vuotta vanhoja valokuvia ja ilmoittivat kaunistelemattoman totuuden. Aiempi pelkkä verkkainen työmatkapyöräily ei ilmeisesti lasten mielestä pitänyt kroppaani kuosissa, vaan siihen tarvittiin lisäksi juoksua ja lihastreeniä.

Toivottavasti työmatkapyöräily ei kuitenkaan rumenna, koska aloitin sen tällä viikolla uudestaan. Olen pitänyt siitä taukoa yli kaksi vuotta, en ulkonäkösyistä, vaan koska vaivainen jalkani ei ole kestänyt  määrättömästi liikuntaa, ja olen priorisoinut juoksua. 

Pyörällä liikenteeseen.

Koko kevään kyllä jo mietin, joko alkaisin pyöräillä, mutta pyöräilemättä jäi. Pakolliset ylityöt ja jatkuvat kokoukset estivät pyöräilyhaaveitteni toteutumisen.  Vai mahtoiko pyöräilyä estää tehokkaimmin julkisen liikenteen kausikortti? Kesäloman jälkeen jätin taktisesti kausikortin hankkimatta ja hyppäsin pyörän selkään heti ensimmäisenä työpäivänä tavoitteena pyöräillä ainakin elokuun lopussa alkavaan matkaan saakka. 

Viimeisimpinä työmatkapyöräilyvuosinani pidin talvisin kolmisen kuukautta taukoa siihen aikaan, kun oli eniten lunta. Helsingissä kun ei oikein katujen auraaminen toiminut talviaamuisin. Aloittaminen talven jälkeen oli aina äärettömän raskasta, kun en kolmeen kuukauteen tehnyt yhtään mitään. Myös takapuoli oli kovilla ensimmäisinä pyöräilypäivinä. 

Tällä kertaa ensimmäinen pyöräily ei sentään hengästyttänyt. Totesin, että laskuri antoi yhdensuuntaiselle työmatkalleni kalorinkulutukseksi huikeat 173 kcal. Illalla mietin kuitenkin, lähtisinkö kevyelle peruskuntolenkille, vai siirtäisinkö sen seuraavaan päivään. Jalkakin oli vähän jumissa ja jännettä poltteli. Uuden teoriani mukaan jänteen polttelu saattaa kuitenkin johtua lihasjumista, joka joskus helpottaa juoksemisesta. Lähdin lenkille, ja niin kävi, että seuraavana aamuna jalka oli priimakunnossa. 

Työpaikan kuivauskaappi
kuivasi hyvin takin ja housut,
mutta alaosassa olleet lenkkarit
jäivät märiksi. 

Pidin kuitenkin tiistain pyöräilystä lepopäivänä jo ihan istumalihasten takia, ja tein sen sijaan pienen lihaskuntotreenin. Lähdin uudestaan polkemaan vasta keskiviikkona. Aamulla lähtiessä satoi onneksi vain vähän, mutta aika nopeasti ohuet verkkarini kastuivat läpi. Oli niin lämmin, etten viitsinyt ottaa päälleni huonosti hengittävää sadetakkiani.  Sade kuitenkin yltyi sopivasti niin, että pari kilometriä ennen työpaikkaa totesin sekä t-paidan että kenkienkin kastuneen läpi. Aamu-uinnin kruunasi lopulta bussi, joka roiskautti päälleni pari sangollista lämmintä kuravettä. Onneksi muistin heti sen jälkeen, että työpaikan kuntosalilla on lämpökaappi juuri tällaisia tilanteita varten. Mitä luksusta! 

Torstaina pyöräilin töihin vielä kolmannen kerran tällä viikolla. Oli kaunista ja aurinkoista ja ehdin nauttia säästä ja maisemista. Muistelin, miten yksi parhaista asioista työmatkapyöräilyssä on raikkaat aamut ja pirteän alun saaminen päivälle. Toinen minua kiehtova asia on jonkinlainen itsensä voittaminen: matkan taittaminen säässä kuin säässä ja perille pääsy. 

Torstai-iltana oli vuorossa viikon toinen juoksulenkki. Päätin siirtää suunnittelemani vetotreenin loppuviikkoon ja juosta sen sijaan peruskuntolenkin. Juoksu kulki kevyestä tahdista huolimatta aika tahmeasti ja oli kuumakin. Seuraavana aamuna oikea puoleni olikin - venyttelystä huolimatta - aika monesta kohtaa jumissa kantapäästä vyötärölle asti. 

Kun ryhdyin laskemaan, olin neljässä päivässä juossut kaksi lenkkiä, pyöräillyt kolme työmatkaa edestakaisin ja tehnyt yhden lihastreenin, ilman lepopäiviä. Vaikkei yhdensuuntainen työmatka polkupyörällä kovin montaa kaloria kulutakaan, menee kuuteen matkaan kuitenkin helposti saman verran energiaa kuin pariin juoksulenkkiin. Puhumattakaan siitä, että pyöräily on taas uudenlainen rasitus kropan lihaksille.     

Vuorossa on siis palautusta takaisin päiväjärjestykseen. Ensinnäkin taidan tyytyä kahteen työmatkapyöräilyyn viikossa, jos kerran haluan myös juosta kolme kertaa viikossa. Toisekseen en taida enää pyöräillä ja juosta samana päivänä. Katsotaan, miten viikossa päivät riittävät, kun muistan vielä venytellä ja pitää ne lepopäivätkin.