Kesäsykkeellä

Kesälomalla sykekin taitaa olla matalampi, kun ei ole kiire minnekään. Ehtii pohdiskella vaikka sykkeitä blogissa ilman, että sykkeet nousevat liian korkeiksi. Syke jos mikä nimittäin nostaa sykettä. Tai ainakin sen mittaaminen, ja varsinkin oikeiden sykerajojen löytäminen. 

Sykettä laskevia asioita:
ranskalainen jälkiruokapöytä

Kun aloittelin juoksua, maratontrainerystäväni kehotti aika varhaisessa vaiheessa hankkimaan sykemittarin. Vaikka härpäkeurheilu ei oikein olekaan minun juttuni, tottelin tätä kehotusta melko nopeasti. Pian huomasin, että sykemittarin kanssa oli mielenkiintoista harjoitella, ja se auttoi minua tunnistamaan peruskestävyysalueen, jolla pyrin juoksemaan. Vai auttoiko? 

Ongelmallista oikeiden sykerajojen metsästyksessä ovat erityisesti minulle olleet nämä kolme asiaa: maksimisyke, sykerajojen määrityksessä käytettävä kaava ja prosenttiosuudet maksimisykkeestä. No kun - olenko joskus sanonut tämän aiemmin? - netistä löytyy vaikka mitä. 

Sykettä nostavia asioita:
kaninkakka väärässä paikassa.

Otetaan ensin maksimisyke. Kun aloin ensimmäisiä kertoja opiskella sykerajojani, löysin netistä melko helposti kaavan, jolla lasketaan teoreettinen maksimisyke vähentämällä ikä 220:sta. Muitakin teoreettisen maksimisykkeen laskemiseen käytettäviä kaavoja on. Niillä kaikilla saa erilaisen tuloksen. Löysin myös tietoa siitä, että sykerajoja voi mitata laboratoriotesteillä. Sitä en tiennyt tai tullut ajatelleeksi, että maksimisykettä voi mitata myös karvahattuversiona juoksemalla muutaman spurtin ja mittaamalla syke sykemittarilla. Sellaisesta kuulin vasta muutama kuukausi sitten maratontrainerystävältäni. Omaa sykemittariani olen pitänyt sellaiseen melko epäluotettavana, kun se antaa välillä yli kahdenkin sadan sykkeitä, varsinkin, jos patteri on vähissä. Tuoreella patterilla se tosin saattaisi onnistua.  

Sykettä laskevia asioita: ruusut.

Sykerajojen laskemisessa käytettävä kaava on toinen ongelmallinen asia. Monet nettisivut puhuvat vain prosenttiosuuksista maksimisykkeestä. En tänä päivänäkään tiedä, voiko vaikkapa 70 %:n sykerajan laskea suoraan esimerkiksi 0,7 x maksimisyke, vai käytetäänkö kuitenkin aina jotain kaavaa. Minulla ainakin sykerajat alkoivat vaikuttaa järkeenkäyviltä vasta silloin, kun löysin Karvosen kaavan, jossa otetaan huomioon myös leposyke. Luulen nimittäin, että minulla leposyke on korkeahko. En tosin tiedä, mitä se on ollut ennen kuin aloin liikkua. Nyt viimeaikainen leposykkeeni on ollut noin 64, ja sentään urheilen jonkin verran. Leposykkeen mittaaminen on minusta helppoa. Pitää vain jaksaa nousta aamulla sängystä kiinnittämään sykemittari, ja kömpiä takaisin vartiksi. Ongelmat alkavat vasta sitten, kun pitäisi päättää, mitä leposykearvoa nimittää omaksi leposykkeekseen. Keskiarvoa, kyllä, mutta miltä mittauskerralta? No, aina niistä jonkun voi valita, tai laskea keskiarvojen keskiarvon. 

Entäpä sitten ne prosenttiosuudet maksimisykkeestä, kolmas ongelmani? Nopealla googlettelulla löytyivät esimerkiksi peruskestävyysalueelle osuudet 50-70 %, 60-70 %, 50-60 %, 50-75 % ja vauhtikestävyysalue, joka alkoi 65 %:sta. Hiukan jatkamalla olisi varmaan löytynyt enemmänkin variaatiota. 

Sykettä nostavia asioita: rikkaruohot Versaillesin linnan
puiston replikassa Lunevillen linnassa.

Näistä kolmesta ongelma-alueesta löytyy niin monta yhdistelmää, etten viitsi edes alkaa laskea, millaisia sykerajaesimerkkejä niistä saisi. Tällä hetkellä käytän peruskestävyysalueen arvioinnissa Karvosen kaavalla laskettuja sykerajoja. Maksimisyke on arvioitu vähentämällä ikä 220:stä. Sillä pääsen sykerajaan, jonka alapuolella juoksu tuntuu riittävän kevyeltä. 

Tällä perusteella tuntuu melkein, että on aivan sama, käyttäisinkö sykemittaria vai enkö. Aina en käytäkään. Tai jos käytänkin, sykemittari ei toimi. 

Sykettä laskevia asioita: ranskalainen kauppahalli.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin nautinto. Joskus sykerajojen tuijottaminen lisää sitä, joskus vähentää. Oikealla peruskuntoalueella juokseminen on fyysisesti ihanaa. Toisinaan tunnen itseni onnistuneemmaksi juoksijaksi, jos syke joskus pysyy selvästi matalana koko lenkin ajan, ja voin kuvitella, että olen jotenkin kehittynyt. Nautinto vähenee silloin, kun on huono päivä, enkä saavuta haluamaani sykettä. 

Kaikesta huolimatta sykemittari kulkee minulla mukana useammin kuin jää kotiin. Taidan olla siitä riippuvainen. Onneksi se näyttää kesällä rauhallista lomasykettä.