Vaihtelua vauhtiin

Stressaantuneena ei kuulemma pitäisi treenata kovaa, mutta minä tyttö päätin tässä joulukiireessä aloittaa intervallitreenit. Minulle on tullut selväksi, ettei aina voi tietää, koska voi juosta. Silloin ei auta paljoa välittää sopivista kausista, voimista ja aikatauluista, vaan on juostava kun voi.


Olen jo aika kauan kärkkynyt ja odottanut, että voisin kokeilla jonkinlaista vauhtikestävyystreeniä. Fysioterapeutti viimeksi suositteli lisäämään vaihtelua myös vauhteihin jo melkein pari kuukautta sitten. Nyt olen viimein saanut taas 14 kilometrin pitkät lenkit takaisin ja juossut muutamalla viikolla yhteensä 25-26 kilometriä, ja uskalsin kokeilla ensimmäistä intervalliharjoitusta.   


Kaikenlaisia ohjeita intervallitreeneistä on netti ja lehdet pullollaan, ja on aika vaikea aloittelijana tietää, mikä on järkevää juuri itselle. Onneksi on Veteraanijuoksija, joka oli antanut treenineuvoja jo joskus ajat sitten, kun ensimmäisiä kertoja haaveilin vauhtikestävyystreeneistä. Ohje oli juosta neljä minuuttia reippaasti, ja palautella kevyemmin saman verran vedon jälkeen. Näitä vetoja voisi alkuun juosta kolme kappaletta. Alussa ja lopussa pitäisi verrytellä noin vartin verran.

Ensimmäinen vauhtitreeni oli jännittävä, koska kova harjoitus pelottaa jo etukäteen rasittavuutensa takia. Raju hengästyminen on minusta ikävää edelleen, enkä sen takia aiemmin pitänyt juoksusta. Vakuutin itselleni, että kolme vetoa on vain kolme vetoa. Lisäksi annoin henkisen luvan kävellä vetojen välissä, jos tuntuisi kovin pahalta.

Kärjellään seisova pyramidi?

Tiesin kyllä, että olisi oikeaoppista kiristää vauhtia veto vedolta, mutta en vielä tunne omaa vauhtiani, eikä se oikein toteutunut. Ensimmäinen veto oli kaikkein nopein, keskimmäinen hitain ja viimeinen siltä väliltä. Ilmiselvä pyramiditreeni siis, kärjellään seisova tosin. Ainakin, kun katsoo käyrää sivusta.

 

Harjoituksen jälkeen oli kyllä hyvä olo, vaikka itse harjoituksessa tuntuikin pahalta. Vähän kolkuttelin nimittäin jo maksimikestävyyden rajoja viimeisessä vedossa.

Toisessa intervallitreenissäni onnistuin juoksemaan toisen vedon ensimmäistä kovempaa. Pelkäsin, etten jaksaisi kiristää vauhtia enää kolmannella intervallilla, mutta niin vain jaksoin. Kolmas intervalli oli jopa hieman nopeampi toista kuin toinen oli ensimmäistä. Hengästyttävää se kyllä oli ja tuntui pahalta, mutta endorfiinit virtasivat lenkin jälkeen.

Nousujohteinen treeni.



 

Olen vielä sen verran aloittelija, että yksikin pitkä lenkki tai intervallitreeni tuntuu parantavan vauhtia ja kuntoa.  Toisen vetotreenin jälkeen varsinkin olin oikein voimani tunnossa ja kunto tuntui kasvavan siinä paikassa. En tiedä, onko sattumaa, mutta myös peruskestävyyslenkin vauhti tuntuu hiukan kasvaneen. Ja nyt on hyvä muistaa, että minulla vauhti taitaa edelleen kovimmillaankin olla paljon hitaampi kuin oikeiden juoksijoiden pk-vauhti. En tiedä, nopeutuuko se koskaan sen kummemmin, mutta pieniä edistysaskelia on hauska nähdä. Nyt on vielä muistettava, että tämäkin vaihtelu muuttuu äkkiä rutiiniksi. Jotain uutta niksiä pitää keksiä jo ensi vuoden puolella.