Siedätystä yleisurheiluun

Tytär sanoi aamulla, että "etkös sä nyt ole vähän niinkuin lomalla". Ja niinhän se on pitkään viikonloppuun parasta asennoitua, kun varsinainen loma alkaa vasta 23.7. Loman kunniaksi käväisin Eläintarhan kentällä ihmettelemässä aikuisten yleisurheilukilpailuja. Sopivasti työkaverini oli siellä hyppäämässä pituutta ja ystäväni Veteraanijuoksija toimitsijana, siloittelemassa hyppyhiekkaa.

Viimeksi olen tainnut olla urheilukentällä kilpailuissa noin vuonna 2003, kun oli silloisen työpaikkani legendaariset olympialaiset. Silloin ihan oikeasti kilpailinkin. Muistaakseni työnsin ainakin kuulaa yli neljä metriä ja juoksin viitisenkymmentä metriä yhteensä 400 metrin viestijuoksusta. Kisojen tärkein funktio oli ehkä tutustua sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ei tavallisesti ole tekemisissä, ja kohottaa työyhteisön yhteishenkeä. Urheilujuhlan tunnelma paraateineen, avajaisineen, palkinnonjakoineen ja kisastudioineen oli taattu. 

Tämänpäiväisiin kisoihin saavuin vain tarkkailumielessä. Hiukan on kynnys osallistua tällaisiin tapahtumiin katsojana jo laskenut, mutta huomasin kyllä, etten ole vielä ihan täyttä itsevarmuutta saavuttanut. Siksi oli mukavaa löytää heti pituushyppypaikalle ja nähdä, että siellä olikin tuttuja. 

Pituushyppyä seuratessani yritin päästä perille, koska hyppy oikein mitattiin ja koska ei. Saattaa olla, että kentän reunalta ei oikein kunnolla nähnyt, mihin kohtaa lankkua jalka osui, koska en ymmärtänyt logiikkaa. Myös tulosten kuulemisessa oli hiukan vaikeuksia, koska luulin koko ajan työkaverini johtavan, mutta loppujen lopuksi hän olikin tullut kaikista naisista toiseksi. Voittaja oli kyllä kolmekymppinen, joten oman kahden naisen sarjansa työkaverini, ikäluokkansa Suomen mestari, voitti helposti. Aikuiskisojen eri-ikäiset osallistujat antoivatkin oman värinsä katselemiseen, kun samalla hyppäsivät kaiken ikäiset naiset ja yli 70-vuotiaat miehet. 

Pituushypyn jälkeen kiersin kentän, yritin nähdä jotain muista lajeista, ja fiilistelin vähän tunnelmaa. Kuulantyöntö loppui harmillisesti juuri, kun pääsin paikalle. Keihäänheittoa katselin hetken erilaisesta näkökulmasta kuin televisiossa tulee nähdyksi, takaapäin. Seiväshyppyä taas seurasin jonkin aikaa edestä, kunnes jotkut oikeat urheilijat tarvitsivat sen tilan, jossa seisoskelin. Kentän takaa katseltuna totesin myös Eläintarhan kahvilarakennuksen olevan huonosta kunnostaan huolimatta kaunis. 

Kahvilla törmäsin uudestaan sekä työkaveriini että Veteraanijuoksijaan, jotka vuoron perään yrittivät vakuuttaa, että minukin pitäisi osallistua yleisurheilukisoihin. Voi olla, että ei ehkä pitäisi. Ikänsä urheilleen on vaikea ymmärtää, miten vierasta ja vaarallista yleisurheilun kaltainen toiminta tottumattomalle kropalle on. Siitä tulee herkästi yleisuhreilua. Noista aiemmin mainitsemistani työpaikan olympialaisistakin yksi traagisimmista muistoistani on silloisen pomoni kuulantyönnössä reväyttämä takareisi, jota hän ontui monta viikkoa. Mutta kunnollinen ohjaus ja opastus erilaisiin urheilulajeihin kiinnostaa kyllä. Osallistuisin mielelläni "for dummies" -yleisurheiluun, uimatekniikkaan tai vaikka tanssiin, jos ryhmän muut jäsenet olisivat samalla tasolla kuin minä. Oikeastaan ihmeellistä, että laulutaidottomien kuoroista kirjoitetaan paljonkin, mutta urheilutaidottomien joukkueista tai kisoista en ole koskaan kuullut. Luulisi meitä olevan muitakin.

Kentän takana. 

   

Kyyppä Kiinanmaalta - Yritysmaratonviesti

Oletteko kuulleet, että perinteiseen Tiernapoika-näytelmään kuuluu hahmo nimeltä Kyyppä Kiinanmaalta? En ollut minäkään ennen. Mutta se on ihan totta, googlettakaa vaikka. Kyyppä on viides tiernapoika, joka oli alun perin pikkuveli, joka armosta otettiin mukaan kiertämään isompien kanssa. Kyypän ei tarvinnut näytellä eikä laulaa kuin yhteislauluissa, seisoipahan vain mukana rivissä.


Minäkin pääsin kaksi vuotta sitten Kyypäksi osastomme Yritysmaratonviestijoukkueeseen. Sain armon olla mukana varajuoksijana, jolla oli juoksukamat päällä, mutta joka juoksisi vain, jos jollekulle oikealle juoksijalle sattuisi jotain. Minun ei siis tarvinnut juosta, mutta pääsin nauttimaan tunnelmasta koko rahan edestä. Täydellinen Kyypän osa.

Aidan takana juoksutapahtumassa.

Olin tuolloin aika tavalla alussa oman sisäisen urheilijani etsimisessä. Ihmettelin vielä melkein kaikkea tuollaisessa suuressa juoksutapahtumassa, jollaisessa en koskaan aikaisemmin ollut ollut. Yritysmaratonviesti on työyhteisöille suunnattu helsinkiläinen juoksutapahtuma, jossa on ideana juosta maraton yhdessä työporukalla. Joukkueet koostuvat 5-10 juoksijasta, jotka juoksevat yhteensä 19 kierrosta Töölönlahden ympäri. Kukin kierros on 2,2 kilometriä pitkä, ja joukkue voi itse määritellä, miten kierrokset jaetaan. Yritysmaratonviestiin osallistuu jo nelisen sataa joukkuetta kannustajineen ja sponsoreineen. Tunnelma Töölönlahdella on korkealla.

Yritysmaratonviestiin 2016
osallistui 409 joukkuetta.

Ensimmäisessä Yritysmaratonviestissäni opin paljon juoksutapahtumista. Muistan, että tunsin itseni aika ulkopuoliseksi, kun paikka vilisi oikeita juoksijoita juoksuvaatteet päällä. Ihmettelin edestakaisin hölkkääviä lämmittelijöitä. Maistoin urheilujuomaa, ja päätin, että se oli viimeinen kerta. Olin järkyttynyt, kun näin, miten läkähdyksissään työkaverit olivat juostuaan 2,2 kilometriä niin kovaa kuin jaksoivat. Kuskasin juomista juoksusta toipuville ja odotin hengityksen tasaantumista. Kuuntelin juoksujuttuja koko päivän, mutta siitä huolimatta oma innostukseni löytää sisäinen urheilijani vain lisääntyi. 

Tänään pääsin taas seuraamaan Yritysmaratonviestiä. Tällä kertaa en päässyt edes varajuoksijaksi, ja se olikin ymmärrettävää: juoksujoukkueemme taso on päässyt pahan kerran karkaamaan ulottumattomiini. Silloin kun olin varajuoksijana, joukkueemme juoksijoiden kierrosajat olivat välillä 9:03-12:26. Nyt kierrosajat olivat 7:11-11:03. 

Töölönlahdella oli tunnelmaa.

Joukkueen menoa oli kuitenkin tälläkin kertaa hauskaa katsella, vaikken siihen mukaan päässytkään. Joukkueen oli koonnut siviilipalvelusmies, joka suorittaa palvelustaan yksikössämme. Tämä virkeä antimilitaristi johdatti joukkueen sellaiseen taistoon, että sijoitus nousi 50 pykälää edellisvuodesta. Juoksuvuorojen väliajaksi oli optimoitu ideaalinen palautumisaika ja joukkueen keski-ikää oli tarkistettu reippaasti alaspäin. Kahvipöydässä väläyteltiin myös ruokavalio-ohjausta ja muita treenivinkkejä, mutta niiden toteutuminen jäi minulle salaisuudeksi. Joka tapauksessa juoksu kulki, ja viestikapulana ollut äitiyspakkauksen unipupu Hyssälä sai kyytiä täyden maratonin verran ajassa 2:56:42. Mikä hienointa, oma joukkueemme oli firman kuudesta joukkueesta paras. 

Itsekin olen jo tottuneempi juoksutapahtumiin kuin kaksi vuotta sitten, eikä henkeään haukkova juoksija enää hätkähdytä. Tekisi mieleni itsekin pitkästä aikaa osallistua johonkin yhteisrientoon, mielellään sellaiseen, jossa voi rauhassa retkeillä viisi kilometriä vaikka kävelyvauhtia. Sellaiseen Kyyppätyyliin.   

     

Kesän suunta?

Kevät tuli ja ohjatut jumppani, hydrobic ja kuntosalicircuit, loppuivat vappuviikolla. Heti ensimmäisellä viikolla ilman jumppia minun tulikin juostua ja käveltyä tavallista enemmän, ja seuraavalla viikolla sitten taas otettua vähän rauhallisemmin ja pakkolepuuteltua. 

Ainakin selvisi, että jos aion juosta kolme kertaa viikossa, parina lepopäivänä ei ehkä kannata kävellä yhteensä viittätoista kilometriä vaikka kuinka hitaasti kävelisi. Mutta sää on ollut ihana, eikä kerrostaloasukilla oikein ole muuta mielekästä syytä ulkoiluun kuin lähteä kävelylle. 

Juoksemisesta on kuitenkin realistisinta odottaa, että jalkani kestää sen kaksi juoksukertaa viikossa, sekin rauhallista hölkkää. Kahden juoksukerran lisäksi tarvitsisin jotain aerobista liikuntaa ainakin kerran viikossa. 

Pyöräilystä jalkani ei viime aikoina ole suuremmin tykännyt, vaikka varmaan sitäkin jossain välissä pitää taas testailla. 

Kaikkein järkevin laji olisi varmaan vesijuoksu, joka kävisi ihan oikeasta juoksutreenistä. Vedessä voisin tehdä vaikka intervallitreeniä pahasti jalkaa rasittamatta. Vesijuoksua rajoittaa hiukan laiskuus lähteä uimahalliin, koska onhan se ihan eri juttu kuin lähteä kotiportaalta lenkille. Aikaakin menee paljon enemmän. Pitää tutkiskella, löytyisikö minusta ainakin alkukesäksi vesijuoksija. 

Olen myös miettinyt, että viikon kolmas treeni voisi olla ihan kävelemistä. Jotenkin en kuitenkaan malta olla juoksematta, jos lähden lenkkivarusteissa baanalle. Toki tämäkin voisi onnistua pienellä terästäytymisellä. Toisaalta en kuitenkaan ole ihan varma, kestääkö jalkani yhtään sen paremmin reipasta kävelyä kuin juoksua. Aiempi fysioterapeuttini oli sitä mieltä, että kävelyssä on pidempi askel kuin juoksussa, ja juuri kävelyaskel voi rasittaa tibialis posterior  -jännettä enemmän kuin juoksuaskel.

Koska jalka ei kestä kestävyysliikuntaa niin montaa kertaa viikossa kuin haluaisin liikkua, on lihaskuntotreeniäkin tehtävä. Tai tarvitaanhan sitä joka tapauksessa. Onneksi piskuinen kuntosalicircuit-ryhmäni päätti yksissä naisin jatkaa treenaamista torstaiaamuisin ohjatun treenin loputtuakin. Ohjaajamme teki meille ohjelmankin, joten jatkaminen on helppoa. Harmillisesti helatorstai jäi väliin, ja seuraavakin torstai uhkaa jäädä etäpäivän takia. Näillä viikoilla tekemäni lankutukset saavat nyt kuitata lihastreenin. 

Eihän tämä nyt näytä yhtään sen hullummalta kuin netistä löytyvät "puolimaraton läpi" -ohjelmat. Sillä erotuksella tietysti, etten pysty juoksemaan kovin kovaa, enkä varsinkaan pitkää matkaa. Mutta katsotaan, jospa tästäkin jotain tulisi. Jos ei muuta, niin liikunnan iloa ja nautintoa. 

Kaunista kävelylenkillä.