Jalkavaiva jarruttaa

Tibialis posterior -jänteen tulehdus voi lopulta johtaa jalkaholvin romahtamiseen ja lattajalkaan. Kyllähän ortopedi sen sanoi jo kauan sitten. Ja varmaan sen ymmärsinkin. Mutta sama juttu vain kauhistavuudessaan pysäytti, kun viime viikolla etureisi jumitti, hermokipu palasi ja lopulta kipu paikallistui tuttuun kohtaan oikean kantapään sisäsivulle tibialis posterior -jänteeseen.

Googletin asiaa pitkästä aikaa, ja pohdiskelin omaa tilannettani erään RunnersConnect-sivuston artikkelin äärellä.

Tibialis posterior -jänne on suorastaan harmillisen tärkeä jalan toiminnan ja tasapainon kannalta. Sen tarkoitus on pitää nilkkaa paikallaan juoksu- ja kävelyaskelen aikana siten, että jalka pysyy jäntevästi koossa ja voi ponnistaa maasta vauhtia.

Tibialis posterior -jänteen vajaatoiminnalla on ikävä taipumus pahentua ajan myötä. Minulla vaiva on vielä lievä, ja jalka toimii koko lailla kuten ennenkin. Pääsen esimerkiksi vielä kyykkyyn kipeän jalan varpailla seistessäni. Ortopedikin kielsi vuosi sitten lopettamasta juoksemista. Joka kerta jalan oireillessa mietin kuitenkin, mikä olisi sopiva määrä liikuntaa, jotta en aiheuttaisi jalalleni peruuttamatonta vahinkoa.

Vaikka kuinka haluaisi tietää, mistä tällainen vaiva johtuu, ei tibialis posterior -jänteen vajaatoiminnan syitä erityisesti juoksijoilla oikein tunneta. Väestössä vaiva tulee keskimääräistä herkemmin ylipainoisille keski-ikäisille naisille, mutta juoksijoilla naissukupuoli ei erityisemmin liity tibialis posterior -jänteen ongelmiin. Vaiva on juoksijoilla harvinainen, 26. yleisin juoksuvamma. Ilmanko minäkin kohtasin monta yleislääkäriä, joilla ei oikein ollut hajuakaan, mikä ongelma jalassani voi olla.

Minun on useimmiten mahdotonta tietää, mikä yksittäinen asia saa oireet esiin. En voi kuin epäillä liiallista treenaamista tai liian vähäistä kehonhuoltoa tai molempia yhdessä. Kuormituksen vähentäminen on hoidossa a ja o. Luulin jo, että 16 kilometrin pitkikset ja kahden kolmen juoksun viikon ja yhden kahden juoksun viikon vaihtelu olisivat minulle sopiva treenimäärä. Saattaa kuitenkin olla, että joudun palaamaan 14-15 kilometrin pitkiksiin ja yhden raskaamman viikon ja yhden kevyemmän viikon vaihteluun. Kunhan tästä nykyisestä lepotauosta ensin selviän takaisin juoksemaan.

Pohjallinen auttaa usein, ainakin jänteen vajaatoiminnan etenemisen ja jalkaholvin romahduksen ehkäisyssä. Tutkimustieto ei anna selvää varmuutta siitä, onko välttämättä käytettävä itselle räätälöityä pohjallista, vai ajaako kaupasta ostettava pohjallinen saman asian. Minä olen nyt käyttänyt omia pohjallisiani jatkuvasti aina, kun minulla on kengät jalassa. Ilman tuntuisi varmaan alastomalta.

Pohkeiden venyttelystä fysioterapeuttini antoi hyviä ohjeita. Olen ollut erittäin laiska niitä toteuttamaan, huolimatta siitä, että venyttely on lempipuuhiani. Saamani pohjevenytykset eivät ole oikein tuntuneet minulle sopivilta, ja olen vähän innottomasti pohtinut, pitäisikö kysellä jostain toisenlaisia liikkeitä. Tällä löytämälläni sivulla neuvotaan venyttelemään molempia pohkeita yksinkertaisesti seinää vasten 3x30 sekuntia kahdesti päivässä. Viime aikoina pohkeiden venyttely on ollut heikohkoa. Tähän pitäisi kaivaa jostain tsemppiä. Mielenkiintoista on, että venytykset kannattaisi jonkun tutkimuksen mukaan tehdä lenkkarit jalassa pohjallisten kanssa. Tätä voisi kokeilla, sikäli kuin se ei vähennä motivaatiota. Parempi nimittäin venytellä ilman kenkiä kuin olla kokonaan venyttelemättä.

Lihaksia vahvistavat liikkeet ovat neljäs tapa ehkäistä tilan huononemista. Niitä tuntuu olevan paljon erilaisia, ja aika montaa settiä olen jo testannutkin. Nyt olen tehnyt omaa jumppaani suunnilleen ohjeen mukaan kahdesti viikossa. Ei ehkä haittaisi, jos vähän tsemppaisin siinäkin.

Lääkärin puoleen tulee kääntyä, jos usean kuukauden omatoiminen treeni ei tehoa. Sen jälkeen voidaan harkita leikkaushoitoa. Tämä on minulla jo ortopedin kanssa pohdittu juttu, leikkausta ei nyt harkita.

Huolimatta tibialisaiheisista pohdinnoistani uskon, että tämä tauko on ohimenevä ja pääsen taas lähiaikoina palaamaan tavalliseen 2-3 juoksukertaan viikossa. Aurinko pilkistää ehkä piankin pilven raosta.

Vaihdevuodet ja juoksu

Naiset ovat juoksijoinakin erilaisia kuin miehet, alkaen lihaksistosta, hapenottokyvystä ja päätyen vauhtiin. Juoksua käsittelevät nettisivut, kirjat tai lehdet ovat katsoneet silloin tällöin tarpeelliseksi julkaista naisjuoksijoille suunnattua materiaalia. Olen itsekin lukenut niitä mielenkiinnolla, ja kuulostellut, olisiko niissä jotain minulle tärkeää. 

Näkemissäni naisjuoksijoille suunnatuissa suomenkielisissä jutuissa on useimmiten käsitelty sellaisia naisille spesifejä aiheita kuin rintoja, raskautta, synnytystä ja kuukautisia. Mielenkiintoisia ja tarpeellisia juttuja varmasti monetkin, ainakin niille, joille ne ovat ajankohtaisia. Mutta myös hedelmällisyysiän ohittaneita naisjuoksijoita on aina vain enemmän. En kuitenkaan ole nähnyt perusteellisia juoksemiseen liittyviä, suomenkielisiä juttuja vaihdevuosista. 

Ajattelin siis koota yhteen muutamia löytämiäni faktoja juoksusta ja vaihdevuosista. Paitsi naislukijoita, ehkä aihepiiri kiinnostaa myös valveutuneita mieslukijoita. 

Googlehaulla "menopause running" löytyy mukavasti kaikenlaista materiaalia. Niistä osa on ihan hyviä yhteenvetoja ja niiden tieto näyttäisi olevan jäljitettävissä myös tutkimuksiin. Käytin näiden lähteiden lisäksi jonkin verran itse hakemaani tutkimustietoa, mutta tätä tekstiä ei kannata pitää varauksettoman tieteellisenä.   

Vaihdevuodet ovat juoksijan painajainen, sanottiin eräässä Runner's World -lehden artikkelissa. Eivät asiat kuitenkaan ihan niin pahasti ole. Juoksemista voi jatkaa vaihdevuosien aikana ja vielä pitkään niiden jälkeen. Vaihdevuodet myös päättyvät joskus, ja osa niihin liittyvistä oireista ja ilmiöistä häipyy. Nyt syntyvien suomalaisten naisten odotettavissa oleva elinikä on 84 vuotta. Eräällä laskurilla sain omaksi eliniäkseni mukavat 98 vuotta. Suomalaisilla naisilla vaihdevuodet alkavat keskimäärin 51 vuoden iässä, ja vaihteluväli on useimmilla 45-55 vuotta. Minulla voi siis olla paljon aktiivisia juoksuvuosia jäljellä vielä vaihdevuosien jälkeenkin.

Seuraavassa on muutamia vaihdevuosiin liittyviä ilmiöitä, jotka vaikuttavat suoraan myös juoksuun. 

Vatsarasva lisääntyy. Estrogeenitoiminnan heikkeneminen saa vartalon keräämään rasvaa lihasten keräämisen sijasta. Erityisesti hiilihydraattipitoinen ruoka jää vaihdevuosi-ikäisen vartalolle. Vaihdevuosissa olisi syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota hiilihydraattien laatuun, mutta lisätä laadukkaan proteiinin saantia, erityisesti juoksun yhteydessä. Ei varmaan haittaisi, jos opettelisin edelleen valkoisen sokerin määrän kohtuullistamista jo ennen vaihdevuosi-ikää. 

Luut heikkenevät. Estrogeenin väheneminen heikentää luita. Juoksijalle tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että keski-ikäisen naisjuoksijan on syytä varoa rasitusmurtumia. Luunkin vahvistamiseen voi kuitenkin kiinnittää huomiota jo ennalta. Luita vahvistaa vaikkapa voimaharjoittelu ja riittävästä D-vitamiinin ja kalsiumin saannista huolehtiminen. Paitsi purkista, niitä saa kalasta ja maitotuotteista, jotka palvelevat myös laadukkaan proteiinin saantia. Voimaharjoittelun lisääminen tarkoittaa, että viimeistään viisikymppisenä on aloitettava lihaskuntotreeni, ja sitä suositellaan vähintään pari kertaa viikossa. Minunkin täytyy pikkuhiljaa tehdä jotain kuntosalilaiskuudelleni. Olen järkeillyt, että on parempi treenata vähän kuin ei ollenkaan. Annoinkin itselleni luvan, että viikon toinen lihastreeni saa olla vaikka vartin pituinen, kunhan sellainen vain tapahtuu. Toinen on minulla sitten pitempi, mutta jos jollakulla toimii kaksi vartin lihastreeniä viikossa, niin kaikki on kotiinpäin.  

Tulee kuumia aaltoja. Kuumat aallot ovat yksi omituisimmista ja tyypillisimmistä vaihdevuosioireista, joille monesti myös naureskellaan. Niillä ei ole tunnettua yhteyttä estrogeenitasojen vähenemiseen. Liikunnalla ei muutaman vuoden takaisen Cochrane-katsauksen mukaan ole kuumiin aaltoihin paljoa vaikutusta. Vaarallista kuumien aaltojen aikana liikkuminen ei kuitenkaan ole. Jonkin ulkomaalaisen linkin mukaan aktiivisen naisliikkujan ainoa lohtu kuumissa aalloissa on, ettei hikoilu ole mikään uusi asia, vaan kuumaan oloon on joutunut jo monta kertaa juostessa tottumaan. Suomalainen ajattelee tässä kohtaa, että kai sitä on jo joka tapauksessa tottunut saunaan, joten ehkä juoksu ei tuo lisäarvoa suomalaisten naisjuoksijoiden kuumankestävyyteen. 

Unet menevät sekaisin. Vaihdevuosissa unet saattavat häiriintyä, mutta sillä ei välttämättä ole yhteyttä estrogeenitasoihin. Hyvä ja riittävä uni olisi ensiarvoisen tärkeää liikunnasta palautumisen kannalta. Erityisesti hikoilu ja kuumat aallot saattavat herättää keskellä yötä. Unen keskimääräistä laatua ja määrää voi parantaa menemällä aikaisemmin nukkumaan. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti myös päiväunien sisällyttäminen keski-ikäisen naisjuoksijan ohjelmaan olisi paikallaan.   

Liikunnan jälkeen huippaa. Verisuonien laajeneminen ja supistuminen voi muuttua vaihdevuosissa. Tämä takia kovan treenin jälkeen voi päässä huimata. Minuun tämä pätee kyllä jo ennen vaihdevuosia. Viilentäminen treenin jälkeen voi kuulemma auttaa huimaukseen, koska se supistaa verisuonia. Ulkomaiset nettisivut eivät osaa vinkata avuksi avantouintia tai lumihangessa kieriskelyä, mutta suomalaiselle ne varmaan tekisivät terää. Ehkä uiminen lenkin jälkeen on kuitenkin mukavampaa kesällä. 

Vammat voivat lisääntyä. Luunmurtumien lisäksi muitakin vammoja voi tulla vaihdevuosi-ikäiselle naisjuoksijalle aiempaa helpommin. Vaihdevuosissa kollageeni vähenee, mikä saattaa altistaa jänteiden ja nivelten vaurioille. Hyvä lihaskunto suojaa näiltäkin, joten lihastreenin kanssa on vain otettava lusikka tai paremminkin puntti kauniiseen käteen. Hyvä tasapainokaan ei ole hullumpi asia vammojen ehkäisemisessä, ja lihaskunto tietysti edistää tasapainoa. Itse murehdin edelleen koordinaatiotreenin puutetta. Ehkä ehdin vielä ennen vaihdevuosia. 

Virtsanpidätyskyky voi heiketä. Tämä on ikävämpi juttu juoksijalle, ja vaivaa ilmeisesti myös nuorempia naisjuoksijoita. Ensisijainen apu olisi normaalipainon saavuttaminen. Lisäksi 60-70 % hyötyy lantionpohjalihasten treenaamisesta. Oliko lihastreenistä jo jotain puhetta? Juostessa voi auttaa myös rakon tyhjentäminen ennalta ja pitkän juoksun aikana tavallista useammin.  

Kaikenlaista riesaa munasarjojen toiminnan hiipumisesta onkin, eikä tässä ollut kuin osa oireista. Juoksija ja aktiiviliikkuja voi kaikesta huolimatta olla tyytyväinen siihen, että liikunta vähentää ainakin vaihdevuosiin liittyviä mielialan vaihteluita, unettomuutta sekä parantaa elämänlaatua. Liikunnan vaikutuksesta seksuaalisuuteen vaihdevuosissa on vähän tietoa, ja sekin on ristiriitaista. Hyvä olo omassa kropassa vaikuttaa kuitenkin varmasti positiivisesti kaikilla elämänalueilla. 

Aktiivista juoksijaa voi askarruttaa vielä yksi asia. Mitä vaihdevuosissa tapahtuu vauhdille ja suorituskyvylle? Molemmat toki heikentyvät iän myötä. Minulle henkilökohtaisesti aika lohduttavaa on, että kuulemma myöhään liikunnan aloittanut voi vielä kehittyä juoksijana vaihdevuosien jälkeenkin ja ennätykset voivat parantua. Tämä johtuu tietysti siitä, etteivät ennätykset ole erityisempiä ehtineet ollakaan. Mutta väliäkö ennätyksillä. Jos niitä ehtii vielä parantaa, niin hyvä. Jos ei ehdi, niin voi keskittyä vain juoksusta nautiskeluun. 

Täysin purjein kohti iltaruskoa?

Intervallit kysymyksessä

Tykkään resepteistä, listoista ja luetteloista. Innostuin viime viikolla esittelemästäni Behaviour Change Wheelistä sen verran, että päätin kokeilla, voisiko sitä soveltaa liikunnan aloittamiseen myös yksilötasolla. Muokkasin motivaatiota, mahdollisuuksia ja kykyjä kartoittavasta COM-B-mallista kysymyksiä sille, joka miettii, alkaisiko liikkua. Sitten sovelsin kysymyksiä itseeni ja intervallitreeneihini. Kysymykset vaatisivat tietenkin vielä paljonkin kehittelyä ja tutkimusta, mutta näin epätieteellisenä kokeilunakin ne ruokkivat mukavasti pohdintaa. 

Kysymyksiä liikuntaa aloittavalle:

Motivaatio

- Mikä motivoi minua aloittamaan liikunnan?
- Miten liikunta vaikuttaisi omaan terveyteeni tai hyvinvointiini?
- Miten liikunta vaikuttaisi läheisteni terveyteen tai hyvinvointiin?
- Mitä tapahtuu, jos en liiku?
- Uskonko siihen, että pystyn liikkumaan?
- Aionko jatkaa liikuntaa pysyvästi?
- Mikä palkitsee minua, jos liikun?   

Mahdollisuudet

- Miten paljon minulla on aikaa liikunnalle?
- Miten voisin järjestää aikaa liikunnalle?
- Millaisia varusteita tarvitsen, jotta pääsen alkuun?
- Mitä lajeja voin harrastaa lähellä kotia?
- Mitä voin harrastaa kotona?
- Millaisia liikuntapaikkoja on tarjolla?
- Millainen liikunta sopii minulle?
- Mikä tukee liikkumistani?

Kyvyt

- Millaiset liikuntataidot minulla on?
- Missä lajissa olen hyvä? 
- Missä lajissa pärjään jotenkuten?
- Millaisia lajeja en edes harkitse - vai voisinko sittenkin harkita?
- Miten voisin harjoitella? 
- Mistä saisin lisää tietoa? 
- Miten voisin suunnitella liikkumistani?
- Miten voisin seurata liikkumistani?

Mistä virtaa intervallitreeneihin?

Kysymyksiä minulle intervallitreeneihin motivoituakseni (valitsin soveltuvat kysymykset):

Motivaatio

- Mikä motivoi minua aloittamaan intervallitreenit?
- Juoksuvauhdin paraneminen: en olisi enää tuloslistojen viimeinen ja voisin joskus osallistua vaikka jollekin yhteislenkille tai lähteä [jonkun vähän juoksua harrastaneen] kaverin kanssa juoksemaan. 

- Miten intervallitreeni vaikuttaisi omaan terveyteeni tai hyvinvointiini?
- Kunto paranisi ja rasva palaisi. Minulla on kuin onkin keskivartalorasvaa, ja vaihdevuosissahan se vain lisääntyy. 

- Mitä tapahtuu, jos en opettele intervallitreenejä?
- Juoksen jatkuvasti samalla vauhdilla, enkä kehity. 

- Uskonko siihen, että pystyn tekemään intervallitreenejä?
- Olen kokeillut, ja pystyn siihen ihan hyvin.

- Aionko jatkaa intervallitreenejä pysyvästi?
- Silloin, kun juoksukaudella on sen aika. Olisipa mukavaa, jos voisin pikkuhiljaa huomioida perinteiset juoksukaudet, jos jalka pysyisi kunnossa.  

- Mikä palkitsee minua, jos teen intervalleja?
- Endorfiininautinto, ehdottomasti. Ja tulosten paraneminen. Pitää muistaa, että pienikin paraneminen on hyvä juttu. Viime aikoina vetojen vauhti on hyytynyt, mutta pk-lenkkien vauhti on hyvi hitaasti hivuttautunut ylöspäin.    

Mahdollisuudet

- Miten paljon minulla on aikaa intervallitreeneille?
- Aikataulutusta on oikeasti hyvä miettiä. Aikaa löytyy kyllä, mutta sen pitää olla oikealla kohdalla.  

- Mikä tukee liikkumistani?
- Se, että saan kannustavia kommentteja lähipiiristä, vaikka valitankin ahdistustani. Ja se kehitys. Hyvät unet olisivat myös kivat.  

Kyvyt

- Millaiset taidot minulla on tehdä intervalleja?
- Hitaat. Mutta eihän se mitään haittaa, kai se vähitellen paranee. 

- Missä lajissa olen hyvä?
- Intervalleja on monen mittaisia. Voisin kokeilla erilaisia ja tunnustella, sopisiko jokin variaatio minulle muita paremmin. 

- Miten voisin harjoitella?
- Paha kysymys. Oikea vastaus on tietysti: "ahkerasti".  Sinnikkyyttä pitäisi myös löytyä jostain.

- Mistä saisin lisää tietoa?
- Tähän en oikeastaan ole kunnolla paneutunut. Pitäisi varmaan etsiä jotain motivoivaa lukemista kirjastosta tai vanhoista Juoksija-lehdistä. 

- Miten voisin suunnitella liikkumistani?
- Viime aikoina treenien rytmitys on ollut lähinnä aikapulan takia vääränlainen. Olen joutunut välillä juoksemaan lihakset jumissa kuntosalitreenin jälkeisenä päivänä. Tähän on kiinnitettävä entistä parempaa huomiota. Joskus pitää uskaltaa jättää juoksemattakin. Eikä mielellään kahta treeniä samana päivänä, se kostautuu kumminkin. 


- Miten voisin seurata liikkumistani?
- Intervallitreenien kanssa seuranta on vähän kaksiteräinen miekka, kun harmittaa, jos juoksee edellistä kertaa hitaammin. Pakko on silti vähän panna aikoja ylös. 

Saa nähdä, auttavatko Behaviour Change Wheeliin pohjautuvat kysymykset minua muuttamaan käyttäytymistäni. Ainakin asiaa tuli taas kerran ruodittua. Treenejä on jo senkin takia jatkettava. 

Behaviour Change Wheel ja minä

Kuuntelin kuluneella viikolla dosentti Nelli Hankosen luentoa, joka käsitteli ihmisten liikuntatottumusten muuttamista ja muutoksen taustana olevaa teoriaperustaa. Ideana oli se, että psykologisen teorian käyttäminen ohjelmissa, joilla pyritään muokkaamaan ihmisten käyttäytymistä, voi parantaa näiden kampanjoiden tuloksia. 

Työkaveri oli kysynyt minulta juuri pari tuntia aikaisemmin, miksi aloin harrastaa liikuntaa 41-vuotiaana. Hankosen luentoa kuunnellessani huomasin, että tuohon kysymykseen oli montakin vastausta, enkä ollut oikeastaan koskaan jäsentänyt kysymystä kovin hyvin. 

Luento antoikin yllättäen uusia työkaluja kysymyksen jäsentämiseen. Luennolla esiteltiin teoreettinen kehys, Behaviour Change Wheel, jota oli esitellyissä tutkimuksissa käytetty ihmisten liikuntatottumusten muuttamiseen tähtäävissä kampanjoissa ja ohjelmissa. Kuvat on kopioitu artikkelista, jossa Behaviour Change Wheel on ensimmäistä kertaa julkaistu.

Käyttäytymistä muuttavat tekijät Behaviour Change Wheel'in mukaan. Lähde.

Aloin heti jäsentää omaa liikunnan aloittamistani COM-B-mallin kolmen pääkäsitteen, kykyjen, motivaation ja mahdollisuuksien, mukaan. 

COM-B-malli: kyvyt, motivaatio ja mahdollisuus. Lähde.

Olen usein ajatellut, että suurin syyni liikunnan aloittamiselle oli motivaatiossa. Siinä, että minulla oli oikeastaan jo pitkään ollut huono omatunto, koska en liikkunut, vaikka ihmisen pitäisi terveytensä takia liikkua. Tämän olin tietysti jollakin tasolla tiennyt aina. Joskus vuonna 2012 siitä tuli enemmän reflektiivistä ajattelua. Olin lukenut jostain lääketieteellisestä artikkelista, että lihasmassa alkaa romahtaa viisikymppisenä, ja sitä ennen olisi oltava jonkinlaiset lihakset vanhuuden turvaksi. Tiesin, että minun olisi tehtävä jotain. 

Usko liikunnan terveyshyötyihin ei kuitenkaan yksin tehnyt minusta liikunnallista. Motivaatioon tarvitaan lisäksi optimismia ja uskoa siihen, että kykenee liikkumaan. Tätä uskoa minulle lisäsi ihan ensimmäisiä juoksukokeilujani tukenut hassu Couch to 5k -ohjelma, josta sain vinkin työkaverilta. Suurin motivaation lähteeni oli se, ettei ohjelman alussa tarvinnut juosta kerrallaan kuin minuutin verran. Tuo ohjelma kuitenkin toi kuin vahingossa harjoitteluun struktuurin, josta olen niin usein myöhemminkin huomannut hyötyväni. Sillä kertaa aikomukseni eivät olleet kovin stabiilit, mikä sekin olisi tärkeä osa motivaatiota: juostuani Couch to 5k -ohjelman läpi unohdin juoksun vielä joksikin aikaa. 

Kuitenkaan pelkkä motivaatio ei riitä liikunnan aloittamiseen, vaan tarvitaan myös liikunnan mahdollistavia tekijöitä. Niitä oli huomaamattani syntynyt juuri tuolloin. Lapset alkoivat olla jo aika isoja, koululaisia molemmat, eivätkä tarvinneet jatkuvaa läsnäoloa. Mies pohti liikunnan lisäämistä samaan aikaan, joten sosiaalista tukea oli tarjolla. Perustervettä kroppaa ja hyviä lenkkipolkuja lähistöllä ei aina ymmärrä arvostaa, mutta oleellisen tärkeitä asioita nekin olivat liikuntaa aloittaessani. Tärkeä juttu oli sekin, että aloitin juoksemisen vanhoilla lenkkareilla ja työkaverilta lainassa olleella sykemittarilla. En tarvinnut suurta rahallista resurssia ennen kuin olin jo koukussa.

Motivaation ja mahdollisuuksien lisäksi liikunnan aloittaminen vaati kykyjä. Paitsi fyysisiä kykyjä, tarvitaan psyykkisiä kykyjä, esimerkiksi tietoja, käyttäytymisen säätelytaitoja ja taitoa laatia aikatauluja. Aikatauluissa olen aina ollut hyvä, ja siitä on ollut hyötyä liikkumisessakin. Edelleen minulla on mahdolliset liikunta-ajat kalenterissa noin pariksi viikoksi eteenpäin. Muistan, että alussa olin vähän ahdistunut netistä löytämistäni juoksuohjelmista, enkä ymmärtänyt, miten minun käytännössä pitäisi tehdä. Se oli tiedon puutetta. Pikkuhiljaa tietoa on onneksi kertynyt kirjoista, lehdistä, netistä ja ystäviltä. Se kaikki on jatkuvasti tukenut käyttäytymismuutosta. 

Heikoin kohtani koko liikuntamatkalla on ollut fyysiset liikuntataidot ja -kyvyt. Nuorena aloitettu liikuntahan muovaa keskushermostoa, niin että kyky liikkua syntyy ja säilyy. Minulla tuollaista liikuntataustaa ei ollut, vaan aloitin koko lailla nollapisteestä. Monta asiaa olen joutunut opettelemaan. Yksinpä hankalammat venyttelyliikkeetkin ovat olleet työläitä. Välillä pelkään edelleen taidon puutteen altistavan vammoille vaikkapa puutteellisen juoksutekniikan takia. Onneksi en ole opetellut yksin, vaan tukea on tarvittaessa löytynyt. Kuitenkin joskus osaamattomuus, hitaus ja kömpelyys turhauttavat kyyneliin asti. Pitkään aikaan en ole joutunut nieleksimään kyyneliä juoksun takia, mutta intervallitreenien aloittaminen on ollut yllättävän hankalaa, ja sellainenkin turhautuminen on nyt taas nähty (tosin ei sitä kukaan onneksi nähnyt).   

Vaikka kyllä olympiaurheilijoitakin itkettää epäonnistuessaan. Mahtaakohan sekin vain olla yksi merkki siitä, että käyttäytymismuutos on mennyt perille ja minusta on tullut oikea urheilija?      

Blogikirjoituksessa on käytetty lähteenä myös dosentti Nelli Hankosen aiemmin julkaistua luentoa, jota en itse ollut kuulemassa.