Motivaatiota hakemassa

Viikon ainut lenkki valoisassa.

Jotenkin kuvittelin, että liikunnan aloittaminen pitkän tauon jälkeen olisi onnellista ja auvoisaa, mutta se onkin ollut yllättävän takkuista. 

Viikko on nyt takana, ja olen ehtinyt kunnon juoksulenkille vain kahdesti.

Lauantaina pääsin siis ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen juoksemaan, ja se oli kyllä mukavaa. Sunnuntaina oli kaikenlaista puuhaa, ja vaikka mieli teki liikkua pitempäänkin, ehdin häthätää puolen tunnin sauvakävelylle.

Edellisessä blogikirjoituksessa viittasin Juoksija-lehden ohjeeseen, jossa ensimmäisellä viikolla liikutaan joka toinen tai kolmas päivä. Ihan oikeinhan tämä on mennyt sen ohjeen mukaan. Jos viikossa liikkuu joka kolmas päivä, ehtii liikkua kolmesti viikon aikana. 


Se vain on yllättänyt, että on ollut niin vaikeaa lähteä. Marraskuun pimeys tuntuu iskeneen voimalla päälle. 

Maanantaiaamuna töihin mennessä mietin, että normaalioloissa olisin varmaan vääntäytynyt aamulla kuntosalille. Työkiireet sekä totaalinen kiinnostumattomuus kuitenkin estivät sen tänä maanantaina. Ja olihan minulla lepopäivän vuoro, millä oli helppoa selittää kuntosalin väliin jättäminen. 

Valoa tunnelin päässä?

Tiistaina pidin etäpäivän, ja ehdin valoisan aikaan lenkille. Silloin iski sykkeen kyttäys. Tai asiaa voisi selitellä siten, että päätin ottaa rennosti, kun huomasin, ettei se syke nyt millään pysy pk-tasolla. Juoksin sitten reipasta vk:ta, vaikka olisi varmaan viisaampaa tässä vaiheessa vaikka vuorotella juoksua ja kävelyä.  Tunnin vauhtilenkin jälkeen olin aivan naatti, vaikka lenkin oikeasta vauhdista ei puhelimen kaatumisen takia ollut tietoa. Väsyneenä kömmin sinä iltana nukkumaan puoli kymmeneltä. Seuraavana päivänä 
lepopäivä oli ihan oikeasti tarpeen.

Torstaina olisi ollut juoksulenkin vuoro, mutta ei napannut sitten yhtään. Sauvakävely houkutteli paljon enemmän. Tunnin sauvalenkki marraskuun loskassa oli varmaan ihan hyvä ja rauhallinen lisä viikkoon. Perjantaina mietin taas lihastreeniä, mutta väliinhän sekin jäi.  

Onneksi lauantaina oli aikaa käydä juoksemassa. Sain pidetyksi vauhdin ja sykkeen tällä kertaa rauhallisena, ja olin tähän kolmanteen tauon jälkeiseen lenkkiini ihan tyytyväinen. 

Ehkei tämä hullumpi alku kuitenkaan ole, kaksi juoksua ja sauvakävely tällä viikolla. Jospa lihastreenimotivaatiokin jostain taas löytyy.  

Lupaava pohjejumi

Viimeiset vähän alle kolme viikkoa tavoitteeni on ollut pysyä ihan kokonaan liikkumatta. Yskäni kun ei ottanut loppuakseen, ja näytti vähän siltä, että edellisen illan tai viikonlopun liikunta sai sen taas pahenemaan. Kolmen viikon takainen lääkärikäynti oli sulkenut pois bakteeritulehdukset, ja sen takia lähdin oletuksesta, että minua vaivaa jokin virus. Virukset paranevat levolla, joten päätin levätä. En juossut enkä jumpannut, ja hydrobicin peruutin vallan koko syksyltä.  

Sateen sekaan.

Tämä yskä ei kuitenkaan ottanut loppuakseen. Lopulta aloin miettiä, olisiko liikunnalla kuitenkaan sen kanssa mitään tekemistä. Ensimmäinen herätys oli se, kun aloin hahmottaa, että viikonloppuisin ja etäpäivinä en yskinyt ollenkaan. Sillä viikolla, jonka öitä lukuunottamatta vietin kokonaan työpaikalla, pidättelin yskää varsinkin loppuviikosta koko ajan. Viikolla, jolla oli kaksi etäpäivää, joista toinen oli perjantaina, yskin vain alkuviikosta niinä päivinä kun olin työpaikalla. 

Työpaikkani ei ole mikään hometalo, mutta siellä on juuri nyt käynnissä useita remontteja yhtä aikaa. Työhuoneessani ei ole ilmastointia, ja kun aloin selvittää huoneen lisäsiivousta, todettiin, että auki olleen ikkunan lukon takia huoneeseen on kesästä saakka tullut ylimääräistä pölyä. 

Päätin nyt lähteä siitä hypoteesista, että yskäni ei ainakaan enää olekaan viruksen aiheuttama, eikä minua uhkaa mikään sydänlihastulehdus tai muu jälkitauti. Juoksu alkakoon!

Miten tavallinen asia onkaan lauantaiaamupäivän lenkki. Kun muu perhe vielä nukkuu tai vasta heräilee, minä häivyn ovesta baanalle lenkkarit jalassa. Mutta nyt, kun viimeisimmästä juoksuyrityksestä oli kuukausi ja olin ollut hyvin vähäisellä liikunnalla 11 viikkoa, ei mikään olisi voinut olla jännittävämpää. En ollut varma edes siitä, osaisinko pukeutua tai pääsisinkö ovesta ulos. Enkä tiennyt, välittäisinkö enää koko touhusta. Ehkä se tuntuisikin pahalta?

Unelmien täyttymys.

Mutta tottakai osasin, pääsin ja tykkäsin. Ei haitannut marraskuun harmaus tai sadesääkään. Lenkki kulki, vaikka selvästi hitaammin kuin kaksi kuukautta aikaisemmin. Pystyin vieläkin juoksemaan suurimman osan lenkistä pk-sykkeellä, mutta ehdin tunnissa 10-15 % lyhyemmän matkan kuin ennen. Silti oli autuaallista. Lenkin jälkeistä tuntemusta en uskalla maallisin termein kuvailla.

Seuraavana aamuna pohkeet olivat ihanan jumissa. Samoin lonkan koukistajat, ja muutenkin jalkojen lihaksissa tuntui. Muistelen, että tällaista sen kuuluu ollakin. Juoksija-lehti neuvoi pari numeroa sitten, että pitkän liikuntatauon jälkeen on hyvä aloittaa pitämällä lepopäivä tai pari ensimmäisellä viikolla joka välissä, ja liikkua mahdollisimman monipuolisesti. Monipuolisuuteen ei nyt tarvitse kahdesti käskeä, mutta lepopäivät taitavat ottaa tiukille. Ehkä onneksi en juuri nyt ehdi liikkua ihan joka päivä. 

Marraskuinen sadesääkin saattaa jonkun liikkumista nyt haitata, mutta eikös tuo näytä sauvakävelylle ihan passelilta? 

Maltan tuskin odottaa ulos pääsyä.

Jääkiekkohenkistä touhua

En ole eläissäni käynyt jääkiekko-ottelussa. Siihen tulokseen tulin, kun yritin asiaa aktiivisesti muistella. En ole nuorena koskaan joutunut porukkaan, joka olisi sitä harrastanut. Oma isäni olisi varmaan mieluummin seissyt päällään kuin mennyt jääkiekko-otteluun. Mieheni ja poikani ovat jonkin kerran käyneet, mutta silloinkin olen itse siltä säästynyt.




Eilen pääsin kuitenkin kokeilemaan jääkiekko-ottelun tunnelmaa vähän niin kuin kuivaharjoitteluna. Olin nimittäin myymässä Kiekkoleijonien fanitavaraa Hartwall Areenassa. Tämä mielenkiintoinen tehtävä lankesi minulle tyttäreni kuoron kautta. Meille tarjoutui mahdollisuus hankkia Leijona-tavaran myynnillä vähän rahaa kuoron seuraavaa ulkomaanmatkaa varten.   

Hartwall Arena

Tavallaan tällainen urheiluhenkinen toiminta oli tervetullutta, koska olen nyt pitänyt tarkoituksella ihan täydellistä taukoa kaikista liikuntayrityksistä. (Taukoa on kertynyt kaksi viikkoa, ja yskäni palaa ajoittain edelleen. Mutta siitä kerron lisää, jos kertomista ilmenee.) Ilma oli harmaa, joten siisti sisätoiminta oli siksikin ihan paikallaan.

 

Ihan pro.

Saimme jo Areenan ulkopuolella hienot kulkuluvat, ja sitten meidät johdatettiin sisään kuulemma samasta ovesta kuin jääkiekkoilijatkin. Myyntipöytiä oli kaksi, ja kuorolaisten porukalla valloitimme niistä toisen. Kaksi kuorolaisista oli ollut jo edellisenä päivänä myymässä, eikä voinut kuin ihailla, miten pätevästi tytöt organisoivat myyntiartikkelien järjestämisen pöydälle.

Myyntivuoromme aikana oli Karjala-turnauksen Sveitsi-Venäjä-ottelu. Se tarkoitti sitä, ettei Suomen kannattajia ollut kovin paljoa liikkeellä. Aika mukavasti silti teimme kauppaa. Rauhallisempina hetkinä ehti katsella ympärilleen. Täytyy sanoa, että jotkut todella panostavat jääkiekkofanitukseen, meikkiin ja pukeutumiseen. Ja ainakin fanikamojen hinnasta päätellen se vaatiikin panostusta. Kallein tuotteemme oli 190 euron aito pelipaita. Muutamat ostivat sen silmää räpäyttämättä.  

 

Hauskin yllätys oli, kun serkkuni Lempäälästä seisoi yht'äkkiä lapsineen ja miehineen pöydän takana. He olivat tulleet katsomaan Sveitsi-Venäjä-ottelun jälkeen alkanutta Suomi-Ruotsi-peliä. Suomen peli lisäsikin myyntiämme huomattavasti. Itse pääsin melko helpolla, kun olin ilmoittautunut vain ensimmäiseen vuoroon ja jouduin vastaanottamaan ainoastaan Suomen fanien ensimmäisen aallon. 




Varsinainen jääkiekon seuraaminen jäi myynnin lomassa melko vähälle, vaikka sille olisi periaatteessa ollut aikaakin.  Pöytämme vieressä oli tv-ruutu ja muutaman metrin päässä iso näyttö, joista molemmista ottelu näkyi. En juuri seurannut ottelua, mutta totesin ajoittain tilanteen, kun kaiuttimista kuului Kalinka aina Venäjän tehtyä maalin.


Kuulemma tämä Karjala-turnauskin on jokin instituutio. Olen minä siitä kuullut, mutta en ole sitä ennen pahemmin noteerannut. Hiukan etukäteen mietin myyntikeikasta kuultuani, että mikä ihmeen Karjala. Olenhan minä Karjalassa käynytkin monta kertaa, se on mukava paikka. Mutta en ihan ymmärtänyt, mitä esimerkiksi Sveitsillä ja Ruotsilla on sen kanssa tekemistä. Kunnes tajusin, jo ennen kuin myyntikeikkamme loppui. Se selittikin sen, että merkittävä osa yleisöstä oli humalassa.  

Aatteita urheiluvaatteista

Meriin leviävä muoviroska on nykyisin yksi näkyvimpiä ympäristöongelmia, joka on herätty tiedostamaan vasta tämän vuosituhannen alkuvuosina. En ollut itse tullut edes ajatelleeksi, että nykyisin urheiluvaatteina käytetään lähes yksinomaan teknisiä vaatteita, jotka on tehty materiaaleista, joista irtoaa pientä muoviroskaa joka pesulla. 

Huililehti-niminen julkaisu kirjoitti vajaa vuosi sitten vaatteiden mikrokuiduista. Vaatteista irtoava muovi onkin paljon pahempi ongelma kuin osasin kuvitella. Vaatteiden mikrokuituja löytyy esimerkiksi kaloista, simpukoista, vedestä ja pohjan sedimenteistä, eikä vain meristä, vaan myös sisäjärvistä. Ja minä kun olen ollut iloinen teknisistä urheiluvaatteista. Nehän tekevät urheilijan, eikö niin? 

Kuituroskasta kaikki ei kuitenkaan ole muovikuitua. Myös villan ja puuvillan kuitua löytyy kalojen vatsasta ja sedimenteistä. Luonnonkuidutkaan eivät välttämättä hajoa vesistöissä ja eliöiden vatsassa, vaan jäävät kiertokulkuun pyörimään.  

Tekstiiliteollisuuden ja sitoutumattomien organisaatioiden yhteinen Mermaids-projekti pyrkii löytämään yksittäisen vaatteiden käyttäjän toimia laajempia ratkaisuja mikrokuituongelmaan. Pahimpia kuidun lähteitä ovat projektin verkkosivujen mukaan akryyli, nailon ja polyesteri. Projekti ehdottaa tänä vuonna julkaistuissa tuotoksissaan useita muutoksia tekstiiliteollisuuden käytäntöihin ja lainsäädäntöön. 

Mutta voiko yksittäinen vaatteiden käyttäjä tehdä jotain siihen asti, kunnes tekstiiliteollisuus saadaan kuosiin? Huili-lehden mukaan voi. Lehti kehottaa välttämään erityisesti akryylivaatteita, valitsemaan tekokuidun sijaan mieluummin villaa, joka puhdistuu tuulettamalla ja pesemään vaatteita mahdollisimman harvoin. Myös fleecevaatteiden välttämiseen kehotetaan monessa paikassa. Yritin etsiä vielä lisää vinkkejä Googlettamalla, mutta en oikein löytänyt. Tietoa puuttuu. 

Huili-lehden ohjeet tuntuvat soveltuvan hiukan heikosti urheiluvaatteisiin. Ainakin kaikki tekniset vaatteeni, joiden materiaalin tarkistin, olivat polyesteriä eivätkä akryyliä. Mutta ei ole hyväksi polyesterikään. Kaikenlaisen tekokuidun välttäminen taas on melko mahdotonta, ainakin kokonaan. Myös luonnonkuitujen ongelmallisuudesta tarvittaisiin ilmeisesti lisätietoa. Järki kuitenkin jotenkin sanoisi, että ne voisivat olla luonnolle parempia kuin tekokuidut.  

Mutta löytyykö luonnonkuituisia urheiluvaatteita? Yhtä ekologista urheiluvaatetyyppiä ainakin on melko paljon saatavilla, nimittäin joogavaatteita. Mutta ne on usein valmistettu puuvillasta, joten niillä juokseminen ei mahda olla kovin mukavaa. Maria Nordin kommentoi urheiluvaateasiaa Kotitalouskriisi-blogissaan. Hänen mukaansa käytännössä kaikki urheiluvaatteet on valmistettu keinokuiduista. Hän huomauttaa, että luonnonkuiduista ainakin silkki ja merinovilla sopivat hyvin ihoa vasten urheillessa. Merinovillaisia tai silkkisiä alusvaatteita, jopa urheilupaitoja, löytyy googlettamalla. Nordinin mies oli erityisesti ihastunut siihen, miten hyvältä alpakkavillaiset sukat tuntuvat  jääkiekkoharjoituksissa. Oma mieheni sanoo samaa: merinovillasukat hiihtomonoissa tuntuvat hyvältä, eikä haju tartu niihin heti. Googlella löytyi myös bambuisia alusvaatteita ja sukkia, jotka ainakin käteen tuntuvat tosi mukavilta, ja jotka mainosten mukaan vievät hikeä pois iholta, eivätkä kerää hajua. 


Tällä hetkellä mikrokuitujen välttely on siis melko hankalaa, koska se vaatii kohtalaisen paksun lompakon, tai ainakin kestää kauan, ennen kuin koko garderoobinsa on saanut uusituksi. Eikä luonnonkuiduista valmisteta kaikkia juoksuvaatteita.  

Mikrokuituja voinee tällä hetkellä välttää parhaiten välttämällä yletöntä shoppaamista. Muutamallakin urheiluvaatteella pääsee pitkälle. Kaikkia vaatteita ei myöskään ole välttämätöntä pestä joka kerta liikunnan jälkeen, vaan esimerkiksi päällimmäiset housut ja takit kestävät hyvin useamman käytön alkamatta haista. Lisäksi tuuletus on hyvä vaatteiden huoltokeino. Minusta tähän sopii sama ohje kuin ruoan pilaantumisen testaamiseen: nenä kertoo paljon. Kun sitten on käyttänyt vaatteet niin loppuun, ettei niistä ole enää edes kirpputorille, ne pitäisi viedä lumpunkierrätykseen. Kyllä vain, polyesteriäkin kierrätetään, ja kierrätetystä kuidusta voidaan valmistaa uusia vaatteita.

Summa summarum: täysin eettisillä ja haitattomilla vaatteilla en mitenkään pysty sisäistä urheilijaani verhoamaan. Jään odottamaan, että ympäristöihmiset ja teollisuus tekevät jotain. Siihen asti voin tehdä välttämättömyydestä hyveen: nuukailu urheiluvaatteiden ostamisessa on vain hyväksi ympäristölle.